Happeen liigamiehistö lähti perjantaina hakemaan kauden parasta peliään ja täysiä pisteitä Westend Indiansin vieraana klo 18:30 startanneesta ottelusta. Otahallin penkeissä on selkeästi jotain erikoista, sillä henki oli todella korkealla koko ottelun ajan ja joukkue oli selkeästi todella kovalla asenteella liikenteessä.
Indians – Happee 25.2. Otahalli Espoo
Ensimmäinen erä piti sisällään laadukasta pallonhallintaa ja aktiivista puolustamista. Kaksinkamppailut olivat isossa roolissa ja Hirvet olivat terävämpiä ja näin hallitsivat palloa aavistuksen enemmän. Muutamille maalipaikoille päästiin, mutta Juuso Jokisalo oli Indians-maalilla hyvällä pelipäällä. Ajassa 14:56 Indiansin Perttu Puska otti kahden minuutin rangaistuksen taklaamisesta, minkä seurauksena Hirvet pääsivät kokeilemaan hyvin toiminutta ylivoimaansa. Se toimitti jälleen ja Kaapo Siekkinen avasi illan maalihanat ampumalla suoraan Jami Mannisen syötöstä. Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin 0-1 lukemista.
Vauhti kiihtyi toiseen erään ja sitä kautta myös maaleja alkoi satelemaan enemmän. 23:47 nähtiin ehkäpä illan upein osuma, kun Juuso Heikkinen haastoi Indians -pakkeja, ja pallon hieman karatessa päätti nykäistä rehellisen rystyläissyn, joka painui putken alle aivan maalin kattoon. Hessu alkaa lämmetä kevättä kohden. Ajassa 24:55 Indians sortui tuplajäähyyn ja Happee pääsi pyörittämään viidellä kolmea vastaan. Ei kauaakaan, kun Kaapo napautti illan toisen ylivoimamaalinsa jälleen suoraan Jamin syötöstä. Ajassa 29:37 Eppu Suhanto löysi poikkisyötöllään Jami Mannisen takatolpilta. Jampalle kauden maali numero 21 ja Happee 0-4 johtoon. Epun syöttöpiste jatkoi hänen pisteputkeaan viiden ottelun mittaiseksi ja samalla hän rikkoi yhden kauden henkilökohtaisen piste-ennätyksensä F-Liigassa (22 ottelua, 7+7=14). Tässä vaiheessa näytti, että Hirvet menee menojaan, mutta Indians pääsi peliin takaisin mukaan kuin varkain. Ensin Ossi Koskisen laukaus painui hieman onnekkaastikin ohi Markus Laakson ja vain muutama minuutti tästä niin Samuli Junnila pääsi naulaamaan keskeltä ylivoimalla Aaro Astalan syötöstä. Toiselle erätauolle siirryttiinkin lukemista 2-4.
Viimeiseen erän alkuvaiheessa Happee pääsi jälleen ylivoimalle Jasper Auvisen mailaan lyönnin seurauksena, mutta tällä kertaa Indians pääsi yllättämään alivoimaisena. Otto Lehkosuolta vahva juoksu maalintaakse, mistä pelasi keskelle nousseelle Valtteri Kainulaiselle avopaikan, jonka kapteeni hyödynsi varmasti. Happee ei tästä hätkähtänyt vaan saman jäähyn aikana ajassa 46:00 Jami kilautti tolppaan ja Jonne Junkkarinen napautti vastapalloon lukemat 3-5:een. Jamille samalla illan viides tehopiste! Seuraavassa vaihdossa Markus Laakso sai pallon ja avasi keskellä liitävällä Lassi Kotovaaralle. Illan ensimmäistä vaihtoaan pelaava Lassi latasi kantin ja laukaus painui verkon perukoille. Markus Laaksolle samalla kauden ensimmäinen syöttöpiste, viime kaudella veskari nappasi myös yhden. Ajassa 48:53 oli Matti Minkkisen vuoro ampua kantti ja tulikuumassa vireessä olevan Matin laukaus painui etukulmaan. Masan maaliputki on nyt 4 ottelun mittainen. Lukemat 3-7, mutta kellossa vielä 10 minuuttia jäljellä, joten mitään ei oltu vielä ratkaistu. Aaro Astala kaventikin pelin heti pelimiesten kympin alkuun komealla kanttilaukauksellaan. Otto Lehkosuon istuessa jäähyllä, ampui Roni Laasonen ylivoimaviisikon pohjasta suoraan syötöstä Happeen takaisin 4 maalin johtoon. Indians painoi kovaa päälle viimeiset minuutit, mutta Hirvet puolustivat uhrautuvaisesti ja henki oli katossa. Tuomas Harjula sai pelin kavennettua vielä 5-8:aan, mutta osuma vain kaunisteli lukemia Indiansin kannalta. Summeri soi ja täydet pisteet matkasivat Jyväskylään.
Kyseinen voitto oli toinen kerta tällä kaudella, kun Hirvet kaatavat Inkkarit ja kuudes (6!) kerta putkeen, kun Otahallista napataan voitto. Voittoputki kasvoi 5 ottelun mittaiseksi ja playoffien kotiedussa ollaan vahvasti kiinni (pistekeskiarvossa kolmantena). Nyt on aika huilata pari päivää ja ensi viikolla jatketaan pelejä!
Ottelun yhteenveto ja tilastot
Kuva: Ari Arola