Lauri Viitala nähdään Happeen puolustuksessa jatkossakin
Julkaistu: 22.04.2021 00.00

Lauri Viitala nähdään Happeen puolustuksessa jatkossakin

Lauri Viitala puolustaa myös seuraavat kaksi vuotta Happeessa.

24-vuotias puolustaja siirtyi Steelersin riveistä Happeeseen kaudella 2019-2020. Tätä ennen hän ehti pelata Steelersin paidassa 2 divarikautta vuosina 2014-2016 sekä 3 liigakautta 2016-2019. Yhteensä Viitalalle on ehtinyt kertymään liigassa 90 runkosarjaottelua tehoilla 6+7 sekä 10 pudotuspeliottelua. Nousujohteisen kauden jälkeen kaksi vuotinen jatkosopimus on mieluinen:

”Tottakai on hyvät fiilikset jatkosta. Meillä on laadukas porukka jalkeilla ja olen viihtynyt Happeessa hyvin. Mukava jatkaa hommia hyvässä porukassa! Mennyt kausi oli nousujohteinen ja päättyi aika ikävästi puolivälieriin. Kevätkausi kuitenkin osoitti, että kuulutaan sarjan kärkikahinoihin. Ensi kaudelle tavoitteena on vain ja ainoastaan mestaruus! Henkilökohtaisesti tavoitteena on kehittyä pelaajana ja sitä kautta ottaa isompaa roolia joukkueessa ja auttaa joukkuetta voittamaan.”

Salibandyn ohessa Jyväskylän yliopistossa opiskelevalla Viitalalla kesänsuunnitelmat ovat jo selvillä:

”Kesällä suunnitelmissa on tietysti reenata kovaa ja erityisesti panostaa nopeuteen ja voimaan. Siinä sivussa teen kandidaatin tutkielman yliopistolle. Uimarannalla tulee myös vietettyä aikaa varmasti.”

Jatkosopimuksen kunniaksi Lauri Viitalan Game Worn pelipaidan ostajalle (hinta 99 €) kausikortti kaupan päälle!


HappeeShopiin ostoksille

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ