Ei näytä löytyvän pysäyttäjää tälle Hirvilaumalle! Happeen liigajoukkue nappasi lauantai-iltana kuudennen peräkkäisen voittonsa, kun TPS kaatui Hirviareenalla murskalukemin 9-3 (2-0, 3-0, 4-3). Pisteillä Happee on ollut nyt kahdeksassa peräkkäisessä pelissä. Runkosarjaa on jäljellä enää yhden kotiottelun verran, tulevana keskiviikkona Esport Oilersia vastaan.
Kotiyleisön edessä pelatuissa otteluissa on tupannut olemaan viime aikoina kehnot startit, mutta tämä ilta oli poikkeus siihen. Hirvilauma oli alusta asti valmis ja kotiläksyt TPS:n kaatoon oli selvästi tehty. Ensimmäisessä erässä paineltiin 2-0 johtoon Arttu Pylväläisen viimeistellessä keskustasta (6.47) ja Roni Laasosen ampuessa tulisesti ylivoimalla (17.55).
Toisessa erässä sama rokki soi. Happee puolusti kurinalaisesti ja iski tylysti toiseen päätyyn. Maalinteossa onnistuivat Niklas Kuisma (25.26), Perttu Koljonen (35.43) ja Matias Mäenpää (39.50). TPS piti palloa pitkiä jaksoja, kuten arvata saattoi, mutta kärsivällisyys oli tänään avainasemassa. Peittopelaaminen oli Joel Lahden ja Niklas Kuisman johdolla priimaa.
Kolmannessa erässä hyvin toiminut oman pään peli rakoili hieman, mutta hätää ei ollut missään vaiheessa. Pyry Kauppinen kaventi Janne Hoikkasen syötöstä 5-1:een ajassa 41.20, mutta Happee vastasi kahdella osumalla, tekijöinä Roni Laasonen ja Timi Kotka. TPS iski vielä kahdesti Olli Laineen ja Kasper Kulmalan toimesta, mutta Hirvilauma viimeisteli vielä kahdesti tyhjiin (Niklas Kuisma ja Perttu Koljonen). Hieno ilta jälleen Hirviteatterissa, kiitos pauhaavalle kotiyleisölle!
"Ylpeä olen joukkueen esityksestä. Palloa laitettiin pussiin tehokkaasti ja omanpään askareet hoidettiin kunnialla. Kevään lapset kukkii ja Hirvilauma alkaa olla valmis pleijareihin! Keskiviikkona haetaan vielä pisteet kotiin Hirviareenalla ja sitten kovaa ajoa!🤝" kommentoi ottelun parhaaksi valittu Matias Mäenpää.
Hirvipörssi:
Timi Kotka 1+2=3
Perttu Koljonen 2+0=2
Roni Laasonen 2+0=2
Niklas Kuisma 2+0=2
Matias Mäenpää 1+1=2
Matti Minkkinen 0+2=2
Jonne Junkkarinen 0+2=2
Arttu Pylväläinen 1+0=1
Joel Lahti 0+1=1
Jami Markkanen 0+1=1
Siisteimmän otteluraportin tarjoaa TL-Maint Oy.
Kuva: Esa Jokinen
08.05.2025 12.00 | Roni Laasonen nähdään Hirvipaidassa myös kaudella 2025-26! |
07.05.2025 12.00 | Didrik Lillas vahvistaa Hirvilaumaa kaudella 2025-26! |
05.05.2025 12.30 | Petri Manninen liittyy Happeen liigajoukkueen valmennustiimiin! |
05.05.2025 09.42 | Suomi on U19-maailmanmestari! |
02.05.2025 12.00 | Viljami Järvikangas vahvistaa Hirvilaumaa kaksivuotisella sopimuksella! |
01.05.2025 12.00 | Stefan Hutzli jatkaa Happeessa 1+1 vuotisella sopimuksella! |