Happeen Naiset jatkoi tauon jälkeen siitä, mihin ennen joulua jäätiin
Helmikuun puolivälissä sarjapelien pelaamiselle näytettiin koronatauon jälkeen taas vihreää valoa, ja lauantaiaamuna lähdimme kirpeässä pakkassäässä kohti Joutsaa. Parin kuukauden tauon jälkeen olimme ehtineet vetää kahdet treenit, ja lyhyestä varoitusajasta johtuen saimme jalkeille juuri ja juuri kaksi kentällistä pelaajia, joista moni joutui vieraalle pelipaikalle tuntemattomien ketjukaverien vierelle.
Tiesimme kuitenkin, että tilanne oli sama kaikille joukkueille, ja kävi ilmi, että pieni kokoonpanommekin oli enemmän kuin kumpikaan päivän vastustajistamme oli saanut peleihin paikalle. Peruutusten ja siirtojen vuoksi otteluohjelma oli mennyt uuteen uskoon, ja niinpä kohtasimme jälleen Kisan ja SC Lupon.
Avauspelissä vastaan asettui Kisa, ja saimme ottelulle unelma-alun siirtymällä johtoon vain puolen minuutin pelin jälkeen. Erika nousi pakin paikalta laitaa pitkin, pääsi seinäsyötön jälkeen avoimeen vetopaikkaan ja laukoi pallon maalivahdin käteen, josta se kimposi vastustajan mailaan ja vieri siitä maaliviivan ylitse. Ida oli myös paikalla huitomassa, mutta omien sanojensa mukaan vain ilmaa, joten Erika sai nimiinsä maalin, joka olisi ensimmäinen hänen monista tehopisteistään sen turnauksen aikana.
Viisi minuuttia myöhemmin Erika siirtyi maalintekijästä -syöttäjäksi heittämällä maalinedustalle vapaaksi hiipineelle Idalle unelmatarjoilun, josta tämä palasi näyttävästi maalikantaan. Kymmenen minuutin kohdalla oli allekirjoittaneen vuoro osua Erikan tarjoilusta yllättävän pienestä kulmasta sisään sujahtavalla laukauksella, ja näissä 3–0-lukemissa mentiin ensimmäiselle erätauolle.
Vaikka tulostaulun puolesta homma näytti hyvältä, oli myös selvää, että parin kuukauden treenaamattomuus tuntui ja vaikutti. Syötöt pomppivat lavasta toiseen hallitsemattomasti ja välillä niitä yritettiin tunkea väkisin läpi Kisan tiiviisti tukkimasta keskustasta. Mitä pitemmälle ottelu eteni, sitä enemmän saimme kuitenkin tuntumaa peliin, ja kuviot alkoivat toimia paremmin ja paremmin. Pakkiosasto Erikan johdolla repi nousuillaan toistuvasti tilaa hyökkäysalueelle ja toisen erän puolivälissä vastustajan pakka sahattiin auki muutamalla näppärällä syötöllä, joiden päätteeksi Hanna ”Farmis” Mäkinen tinttasi takatolpalta tilanteeksi 4–0. Sama nainen oli asialla myös 5–0-osumassa, nostamalla tyylikkäästi rystyllä pallon maalinedushässäkän keskeltä yläkulmaan.
Kolmannen erän alkaessa tiedostimme, että meillä oli vielä toinen ottelu tulossa ja jalka alkaisi joka toista vaihtoa pelatessa varmasti painaa. Tiesimme, että lisämaalit eivät olisi välttämättömiä, ja päätimme ottaa hieman jalkaa kaasulta ja tehdä työtä sen verran, kuin tarvitsisi tehdä. Tämä ei pätenyt Sohviin, joka oli jahdannut maalia raivoisasti koko ottelun ajan, ja usean loistopaikan jälkeen onnistui lopulta päätöserän alkajaisiksi survomaan pallon vanhanaikaisella verkkoon osapuilleen kolmen kimmokkeen päätteeksi. Lisääkin onnistumisia olisi ollut tarjolla, sillä hetken kuluttua irtopallo pomppi Sohville maalinedustalla peräti neljä kertaa putkeen. Näistä paikoista ei vielä maistunut, mutta puolitoista minuuttia ennen pelin loppua Sohvi sai päivän toisen onnistumisensa ja viimeisteli loppulukemiksi 7–0.
Viimeisessä vaihdossa laitoimme Suskin vielä todenteolla jännittämään nollapelinsä puolesta sähläämällä kilpaa oman maalin takana, vieressä ja edustalla, mutta lopulta sekunnit kuluivat umpeen ja pääsimme lataamaan akkujamme seuraavaa peliä varten.
Seuraavan ottelun alku oli lähes yhtä hyvä kuin Kisa-pelinkin. Vain reilu minuutti oli takana, kun Siiri ”En kommentoi” Jussila purjehti itseluottamuksen perikuvana SC Lupon puolustuksen läpi ja laukoi määrämittaisen tuopinkorkuisen verkon perukoille. Siiri oli joutunut pelaajavajeen vuoksi puolustajaksi vasten tahtoaan, mutta otti jälkimmäisessä ottelussa isoa roolia tekemällä toistuvasti SC Lupon hyökkäysyritykset tyhjäksi ja kannattelemalla joukkuetta läpi pelin vaikeiden vaiheiden, jolloin olimme aivan helisemässä.
Niitä vaiheita nimittäin tuli, etenkin avauserässä. Edellisen keskinäisen kohtaamisen tapaan SC Luppo tuli tuoreella jalalla kovaa päälle, pakotti meidät puolustuskannalle, loi maalipaikkoja ja onnistui mitätöimään aikaisen johtomaalimme ennen erän puoliväliä tulleella tasoituksella. Epäonneakin oli matkassa, kun pomppiva pallo kimpoili vaarattomalta näyttäneen tilanteen päätteeksi sisään, mutta yhtä kaikki peli oli 1–1 ja vastustajalla henki päällä, ja avauserä mentiin loppuun saakka sekä tasatilanteessa että tasaisissa merkeissä. Paikkoja lisäosumiin oli kyllä molemmilla, mutta Suski torjui varmasti kaikki kohti tulevat vedot, ja meidän puolellamme saattoi parikin läpiajoa päätyä lähemmäs katonrajaa kuin varsinaisesti maalia.
Erätauolla yritimme vetää henkeä ja hellittää kireällä olevia hermoja. Todella jännitykseen toi helpotusta kuitenkin vasta 2–1-johtomaali, jonka laidasta jälleen kerran läpi noussut Erika tarjoili keskelle ja allekirjoittanut laukoi tolpanjuureen. Tämä ei lannistanut SC Luppoa, mutta toi meille lisää uskoa, ja aloimme saada ottelusta tiukempaa otetta.
SC Luppo pyrki kuitenkin jatkuvasti hyökkäämään pitkillä palloilla ja nopeilla vastaiskuilla, emmekä voineet herpaantua hetkeksikään puolustuspäässä. Heti kolmannen erän alussa niukka johtomme vaarantui, kun yhden tällaisen vastahyökkäyksen seurauksena Siiri H. oli pakotettu ottamaan kahden minuutin estämisjäähyn ja jouduimme alivoimalle. Selvisimme tilanteesta kuitenkin jo puoli minuuttia myöhemmin, kun pelasimme saamamme sisäänlyönnin nopeasti vastustajan hyökkääjien ollessa väärällä etäisyydellä. Seuranneella tasavajaalla olisi ollut tilaa ja aikaa hyökätä, mutta kuvioiden rakentelu ei aivan napsahtanut kohdilleen, kuten ei myöskään Siirin jäähyn päätyttyä lyhyellä ylivoimapätkällämme.
Muutamaa minuuttia myöhemmin saimme kuitenkin lopulta lisää hengitystilaa, kun Ida onnistui runnomaan hektisen hyökkäysalueen pyörityksen päätteeksi paluupallon paluupallosta 3–1-maalin. Osuma vapautti koko joukkueen peliä ja vain pari vaihtoa myöhemmin syntynyt 4–1-osuma oli lopullinen naula arkkuun. Erika kirmasi laitaa pitkin aina vastustajan maalin taakse saakka ja heitti pallon keskustaan allekirjoittaneelle, joka onnistui sutimaan sen ahtaasta tilasta oikeaan osoitteeseen.
Turvallinen, useamman maalin johtoasema oli loppuminuuteilla hyvä juttu, sillä SC Luppo haki kavennusosumia päätösvihellykseen saakka kaikin voimin, kun taas meiltä alkoi hyvinkin loppua bensa tankista. Bussin parkkeeraaminen oman maalin edustalle ja Suskin eleettömän varmat torjunnat, jotka nollasivat muutamat läpi pääsevät tilanteet, takasivat kuitenkin sen, ettei voitto ollut enää uhattuna. Hyökkäämään ei oikeastaan enää edes liiemmin lähdetty, vaan palloa tyydyttiin roiskimaan vastustajan päätyyn, ja helpotus oli päällimmäinen tunne, kun loppuvihellys vihdoin soi.