Otteluraportti - Lahden kirous murtuu kauden avauksessa
Julkaistu: 16.09.2022 22.41

Otteluraportti - Lahden kirous murtuu kauden avauksessa

Kausi ei olisi voinut parempaa starttia saada, kun heti ensimmäisessä pelissä rikottiin muutaman vuoden kirous Lahdessa. Onnistumisia tuli laajasti ja ennen kaikkea joukkueen peli oli todella hyvissä uomissaan, ottaen huomioon ajankohdan. Kaikesta näki, että lataus oli oikeanlainen ja kentällä nähtiin laadukasta pallollista peliä, sekä kunnon henkeä!

LASB – Happee 16.9.2022

Ensimmäinen erä ei saanut ihan parasta alkua, kun ajassa 1.40 LASBin tuore hankinta Jasper Juuti sytytti lahtelaisyleisön ampulla ottelun avausmaalin. Tästä ei kuitenkaan hätkähdetty, vaan Happee sai pelin haltuunsa ja ajassa 3.49 Roni Laasonen painoi pelin tasoihin Juuso Heikkisen syötöstä. Vain 7 sekuntia myöhemmin Jami Manninen avasi kauden maalihanansa, syöttäjänä Markus Sipronen. Tästä itsevarmuuden saanut Hirvilauma jatkoi rytkimistä ja ajassa 7.49 kauniin kuvion päätteeksi Kaapo Siekkinen viimeisteli tarkasti takakulmaan. Henki oli päällä ja muutama minuutti myöhemmin Teuvo Kinnunen iski ensimmäisen virallisen maalinsa Hirvinutussa, tuttuun tapaan tulisella ranteella. Ajassa 15.20 kotiyleisö sai herkkua, kun Jasper Juuti painoi ilmaveivillä maalin takaa pelin lukemiin 2-4. Näistä lukemista siirryttiin myös ensimmäiselle erätauolle.

Toinen erä ei kerinnyt paria minuuttia pidempää vanhentua, kun Matti ”marsalkka” Minkkinen iski Happeen viidennen maalin – tutulta paikalta keskeltä vastustajan viisikkoa. Ajassa 23.56 Juuso Heikkinen joutui rangaistusaitioon ja lahtelaiset onnistuivat ylivoiman viimeisillä sekunneilla, tekijänä Tiitus Salokangas. Hessu paikkasi jäähyn melko pian iskemällä vastahyökkäyksestä tyhjään maaliin. Syöttäjänä Teuvo Kinnunen, joka tarjoili namupassin myös seuraavaan osumaan Niko Laitille. Peli 3-7 ja toiselle erätauolle.

Kolmas erä alkoi vauhdikkaasti, kun vain 11 sekuntia ehti kulua ja pallo oli maalissa – tekijänä Kaapo Siekkinen, joka esitteli bravuurituuletustaan lahtelaisten riemuksi (viulu soi). Ajassa 33.39 Niko Laiti karvasi pallon LASB-pakeilta ja viimeisteli varmasti ohi maalivahti Pasi Järvisen. Lahtelaiset pääsivät jälleen ylivoimalle erän puolivälissä, ja näytti tehokkuuttaan. Maalintekijänä jälleen Tiitus Salokangas. LASB sai hengen päälle ja Happee sortui ajoittain huolimattomuuteen pallolla. Salokangas iski hatullisen täyteen ajassa 52.45 ja peli oli 4.9. Pienet palopuheet ja Happee näytti vahvuuttaan parantamalla pallollista pelaamistaan ja pian pallo löytyi taas maalista – tekijänä jälleen Matti Minkkinen. Viimeiset minuutit lasketeltiin loppuun ja Happee nappasi todella arvokkaan kauden avausvoiton lukemin 5-10.

Lahden kirous saatiin murrettua ja ottelusta saatiin paljon hyvää matkaan kohti kotiavausta. Sunnuntaina isketään Monnarilla klo 15.00 alkavassa ottelussa. Liput kannattaa napata ennakkoon, sillä ne ovat kaksi yhden hinnalla (huom. vain ennakkoliput). Ennakkoliput tarjoaa Tiketti. Nähdään Hirviteatterissa!

Hirvipörssi:

Juuso Heikkinen 1+2
Teuvo Kinnunen 1+2
Kaapo Siekkinen 2+0
Niko Laiti 2+0
Matti Minkkinen 2+0
Jami Manninen 1+1
Markus Sipronen 0+2
Roni Laasonen 1+0
Arttu Pylväläinen 0+1
Eppu Suhanto 0+1

LASB-Happee maalikooste

Kuva: Anssi Koskinen

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ