13
MAR
17.00
NAISET, Sisä-Suomen naisten 3.div

Happee - Sc Luppo  3 - 0

Jyväskylän monitoimitalo

Osasimme ennakoida, että päivän toisessa ottelussa SC Luppoa vastaan olisi enemmän vauhtia ja terävyyttä, mutta emme ehkä silti olleet ihan valmiita siihen, miten oikeaan arvauksemme osuisi. Lähtölaukauksesta saakka SC Luppo iski aggressiivisesti kiinni päätylaudasta saakka, ja meillä kesti hetki päästä tilanteen tasalle ja saada paineen alle joutuville puolustajille tarvittavat syöttösuunnat riittävän nopeasti.

Alkujärkytyksestä toivuttuamme saimme kuitenkin pikkuhiljaa omaa peliämme paremmin uomiinsa ja pelin painopistettä vastustajan päätyyn. Avausmaalin teki pakin paikalle heitetty Miia, joka nousi pallon kanssa viivasta tarvittavat askeleet, laukoi ruuhkan takaa alakulmaan ja unohti univajeen ja energiajuomayliannostuksen vuoksi kokonaan tuulettaa kauden ensimmäistä täysosumaansa.

Tämän jälkeen ottelun kuva vakiintui pitkäksi aikaa. SC Luppo jatkoi korkealta karvaamista, mikä puolestaan jätti meille paljon tilaa keskialueelle, kunhan pallo vain saatiin sinne asti, ja kumpikin osapuoli oli vuorollaan ottelun parempi joukkue. Ne hetket, kun olimme hätää kärsimässä omassa päässämme, Suski piti meitä pystyssä ottamalla muutaman huikean pelastuksen. Monille pelaajille aiempaa kovempi intensiivisyys myös maistui; Ansku ja Sohvi olivat jo parin ensimmäisen vaihtonsa aikana paremmin pelin ytimessä kiinni kuin koko ensimmäisessä ottelussa yhteensä, ja järjestivät vastustajan kenttäpuoliskolla muutaman lupaavan mylläkän, jotka valitettavasti päättyivät tuloksettomina. Siiri ”Keltainen lintu” Jussila puolestaan pelasi kuulemma puolta sukuaan vastaan ja halusi siksi esiintyä edukseen ja jätti puolustajat ihmettelemään spin-around-harhautuksiaan, mutta ei ikävä kyllä päässyt viimeistelyssään tolppaa lähemmäs.

Ottelun seuraava maali nähtiin vasta toisen erän puolivälissä, kun Mari vapautti oivaltavalla pitkällä syötöllä Idan puolittaiseen läpiajoon, josta tämä viimeisteli varmasti maalin kattoon. Tämä onnistuminen innosti koko joukkueen nousujohteiseen loppuerään, joka huipentui lähes minuutin mittaiseen pyöritykseen ja sananmukaiseen pukukoppimaaliin, jonka Hanna V. survoi väkisin vain kuusi sekuntia ennen summeria ja jota hän itse kuvaili myöhemmin varsinaiseksi työvoitoksi.

3–0-johtokaan ei tuntunut tässä ottelussa turvalliselta, ja erätauolla painotettiin porukalla, että sen kanssa ei lähdetä leikkimään. Suski oli nollannut vastustajan kavennusyritykset toistuvasti, mutta ilmassa leijui tunne siitä, että jos SC Luppo saisi kuparisensa rikki, pelin momentum siirtyisi kokonaan heille.

Kolmannessa erässä lähdimme siis ennen kaikkea varjelemaan johtoamme, purimme painetta laitojen kautta ja yritimme minimoida omat virheemme (mikä onnistui välillä paremmin ja välillä vähemmän paremmin). Suski otti vielä seitsemän torjuntaa lisää, vetoja blokattiin ja muutama SC Lupon maalipaikka myös leijui riman yli seinille. Lopulta alkoi tuntua siltä, että vastustajan kiristä tylsyi kovin terä, ja vastaavasti meidän otteisiimme tuli enemmän rauhallista suoritusvarmuutta. Täysin helpotuksesta uskalsi huokaista vasta pelin viimeisen minuutin käynnistyessä.

Tilastot

3 - 0

Sc Luppo
1 - 02 - 00 - 0
2'MaaliJämsén Miia
2'MaalisyöttöMatilainen Mirkku
23'MaaliLeppäpuska Ida
23'MaalisyöttöKankaanpää Mari
29'MaaliVäisänen Hanna

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Lintumäenkatu 3

41310 LEPPÄVESI