Stefan fährt fort! Happee ja Stefan Hutzli ovat solmineet jatkosopimuksen! Sopimus on muotoa 1+1, eli kattaa kauden 2024-25 ja pitää sisällään option kaudesta 2025-26.
Stefan Hutzli, 26, saapui Happeeseen kaudelle 2023-24. Hän on aiemmin edustanut Sveitsin korkeimmalla sarjatasolla Floorball Köniziä ja on myös tuttu näky Sveitsin maajoukkuepaidassa. Monipuolinen Hutzli pelasi viime kaudella yhteensä 27 runkosarjaottelua tehoin 2+3=5 ja kevään pudotuspeleissä 6 ottelua tehoin 2+0=2. Hutzli osoitti arvoaan pelaamalla niin keskushyökkääjänä kuin oikeana puolustajana ja etenkin kauden loppuvaiheessa nosti osakkeitaan merkittävästi, kun pelit kovenivat.
"Stefanin jatko Happeessa on kerrassaan loistava asia. Viime kaudella hän oli joukkueemme parhaimmistoa puolivälieräsarjassa Classicia vastaan ja kuuluu tulevan kauden joukkueessa ehdottomasti aivan runkopelaajien joukkoon. Stefanin vahvuudet sentterin tontilla on erityisesti vahvassa kahden suunnan pelaamisessa. Mutta toisaalta tiedän, että hän pystyy tuottamaan aivan eri tavalla myös hyökkäystehoja kuin mitä ensimmäisellä kaudella nähtiin." kommentoi päävalmentaja Iivo Pantzar jatkosopimusta.
"Olen todella iloinen jatkosopimuksesta ja pelien jatkumisesta Happeessa. Meillä on mielenkiintoinen kausi edessämme. Kun teemme kovasti töitä, hyvät asiat ovat mahdollisia." kommentoi Hutzli jatkosopimustaan ja tulevaa kautta.
"Viime kausi oli vuoristorataa minulle. Monia uusia asioita, jotka opettivat minua paljon. Niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Mutta oli kiva nähdä, kuinka kärsivällinen joukkue ja seura oli minun kanssani ja pystyin hyödyntämään tätä kärsivällisyyttä suorittamisessani kohti kauden loppua. Odotan innolla seuraavaa kautta ja tulen antamaan kaikkeni tälle seuralle🫎🫶" Hutzli jatkaa.
Stefan Hutzlin matkassa mukana Sohwitar
25.04.2025 12.45 | Niko Einiö vahvistaa Hirvilaumaa 1+1 vuotisella sopimuksella! |
24.04.2025 12.00 | Perttu Koljonen jatkaa Hirvilaumassa kaudella 2025-26! |
22.04.2025 12.00 | Kohti U19 MM-kisoja - Viisi Hirveä Suomen maajoukkueen paidassa! |
18.04.2025 10.00 | Aatu ja Matias Knuuti siirtyvät Happeeseen! |
17.04.2025 12.00 | Ville Heiska jatkaa Happeessa 1+1 vuotisella sopimuksella! |
16.04.2025 12.00 | Miika Aaltokallio jatkaa Hirvilaumassa 1+1 vuotisella sopimuksella! |