Tärkeä voitto Hirviteatterin maanantai-illasta - Kolme pointtia Jymy-pelistä
MIEHET F-LIIGAJulkaistu: 19.02.2024 22.10

Tärkeä voitto Hirviteatterin maanantai-illasta - Kolme pointtia Jymy-pelistä

No tulihan se sieltä! Happeen liigahirvet nappasivat maanantai-iltana todella helpottavan kolmen pisteen voiton Nurmon Jymystä, kotikentällä Hirviteatterissa. Heti viikon alkuun päästiin todistamaan erittäin viihdyttävää ja jännittävää matsia, jossa kotijoukkue oli parempi lukemin 5-3 (1-1, 1-1, 3-1). Maalinteosta vastasivat Jonne Junkkarinen (2), Markus Salmi (2) ja Matti Minkkinen.


Alusta asti voittava ilme

Jo ottelun ensiminuuteista näki, että Hirvilaumalle ei tänään kelpaa mikään muu kuin voitto. Kamppailuilme ja taistelutahto olivat tänään sillä tasolla, millä näissä peleissä kuuluukin ja ne olivatkin avainasemassa voittoon. Peittopelaaminen onnistui ja näistä saatiin vaarallisia kääntöjä aikaan. Paikkoja oli tänään pistää kovemmatkin lukemat tauluun, mutta kaverin maalivahti oli pelipäällä.

Helpottavia onnistumisia

Illan teemana oli varmasti helpotus monella tapaa, niin joukkue- kuin yksilötasolla. Markus Salmi ampui ensimmäiset kaksi erää hanakasti, mutta tuloksetta. Viimeisessä erässä räpsähti kaksi kertaa, mikä varmasti maistui. Roni Laasonen pelasi myös vahvan pelin, napaten kaksi syöttöpistettä. Kunniamaininnat myös illan Nälkäisimmäksi pelaajaksi valitulle Perttu Koljoselle, sekä Pietari Jääskeläiselle, joka oli maalinsuulla itse varmuus.

Mr. Junkkarinen

Johtavista pelaajista se monesti lähtee. Kapteeni Jonne Junkkarinen otti homman pohkeeseen iskien Happeen 1-1 tasoitusosuman ylivoimalla ja 2-1 johtomaalin toisen erän alkupuoliskolla. Junkkarisella on nyt kasassa 9 maalia tähän kauteen, mikä on miehen henkilökohtainen yhden kauden maaliennätys (aikaisempi 7 maalia kaudella 2015-16). Runkosarjaa jäljellä 4 matsia, meneekö kymppi rikki?


Hirvipörssi:

Jonne Junkkarinen 2+0=2
Markus Salmi 2+0=2
Roni Laasonen 0+2=2
Matti Minkkinen 1+0=1
Jami Manninen 0+1=1
Marius Niemelä 0+1=1

Kuva: Esa Jokinen

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ