Happee hakee jatkuvasti vahvistuksia tapahtumajärjestelyhin. Tapahtumien järjestelytiimissä pääset näkemään ja kokemaan mm. Miesten F-liigan ottelutapahtumia aitiopaikalta, ja kurkistamaan myös tapahtumien kulissien taakse. Tapahtumien järjestäminen on tiimityötä, jossa jokaisen panos on kullanarvoinen
Mukaan pääsee matalalla kynnyksellä, sillä vapaaehtoiset perehdytetään tehtäviin. Järjestelytiimiin ovat siis tervetulleita niin seuran jäsenet kuin kaikki muutkin. Tapahtumassa mukana olo on mukavaa yhdessä tekemistä, jossa pääsee esimerkiksi verkostoitumaan ja keräämään kokemusta tapahtumien järjestämisestä. Joukossa on paljon tehtäviä, jotka eivät vaadi erityistä osaamista - kiinnostus ja innostus, sekä mahdollisuus tulla mukaan riittää.
Tapahtumatekijänä voit päästä esimerkiksi joihinkin seuraavista rooleista:
Toimitsija
Toimitsijat huolehtivat ottelun aikana pöytäkirjasta, kellosta sekä otteluiden pysymisestä aikataulussa. Toimitsijat pääsevät mukaan salibandyotteluiden ytimeen seuraamaan tapahtumia aitiopaikalta. Salibandyliitto järjestää verkossa toimitsijakoulutusta, joka painottuu sähköiseen ottelupöytäkirjaan. Koulutuksen hyväksytysti suorittanut saa toimitsijakortin ja oikeuden toimia toimitsijana Suomen Salibandyliiton otteluissa.
Tuotantoassistentti
Kaikki Happeen F-Liigaottelut tuotetaan Ruutu+ palveluun ja suurin osa lähetyksistä tehdään seuratuotantona. Tuotantoassistentti toimii yhdessä ottelulähetyksestä vastaavien henkilöiden kanssa ja auttaa mm. kasaamaan ja purkamaan kuvaus- ja selostusvälineet ottelussa. Avustaja pääsee osaksi tuotantotiimiä, eli toimii kuvaajan ja selostuksen apuna esimerkiksi haastatteluissa ja Ruudun lähetyksen tuotannossa. Ajoittain voi olla myös tarvetta selostukseen, lähetyksen kuvaamiseen tai kommentaattorin rooliin.
Valokuvaaja
Valokuvaaja pääsee katsomaan otteluita aitiopaikalta, sillä hän saa liikkua kentän lähettyvillä vapaammin! Happeen upeita suorituksia ihaillessa, kuvaaja seuraa kameralla pelitilanteita ja tallentaa ne joko kuvan tai videon muodossa. Laadukkaat kuvat ja videot ottelutapahtumista auttavat Happeen markkinointitiimiä omassa toiminnassaan ja siksi osaavia ja innokkaita kuvaajia ei ole koskaan liikaa! Jos olet aloitteleva tai kokenut valokuvaaja ja haluat kehittää tai ylläpitää taitojasi, sinulla on paikka tulla kuvaamaan joukkueidemme ottelutapahtumia.
Heimo Hirvi
Heimo Hirvi on maailman tunnetuin salibandymaskotti, joka luo tunnelmaa esiintymisellään Happeen ottelutapahtumissa. Maskottina esiintyessä olet aktiivisessa vuorovaikutuksessa yleisön kanssa ennen ottelua ja ottelun aikana. Heimo Hirven erätaukorankkarit on yksi ottelutapahtuman suosituimmista ohjelmista, etenkin lasten keskuudessa. Heimo Hirvenä toimiminen edellyttää liikunnallisuutta ja sosiaalisia taitoja. Akrobatiasta on tässä roolissa lisähyötyä.
Järjestyksenvalvoja
Järjestyksenvalvoja vastaa otteluissa ja muissa taahtumissa osallistujien turvallisuudesta ja viihtyvyydestä. Järjestyksenvalvojalla on oltava lupa toimia työssään (= voimassa oleva järjestyksenvalvojakortti). Tehtävässä pääsee osaksi Happee-yhteisöä ja Hirviperhettä mukavan yhteisen tekemisen kautta sekä tapaamaan uusia ihmisiä. Järjestyksenvalvojana Happeen otteluissa pärjää hyvällä asiakaspalveluasenteella ja iloisen rempseällä meiningillä samalla vastuunsa kantaen.
Kahviomyyjä
Kahviossa toimivien tehtäviin kuuluu huolehtia ottelutapahtumien kahviosta. Tehtäviin kuuluu kahvion pystyttäminen, tuotteiden esillepano, myynti ja asiakaspalvelu sekä kahvion purkaminen.
Kahviossa pärjää hyvällä asenteella ja tekemisen meiningillä. Kahviossa toimiva pääsee osaksi Happee-yhteisöä mukavan yhteisen tekemisen kautta. Tehtävissä pääsee kehittämään omia asiakaspalvelutaitojaan sekä tapaamaan uusia ihmisiä.
Lipunmyyjä
Lipunmyynnissä huolehditaan ottelutapahtuman lipunmyynnistä: myyntipisteen valmistelusta ennen ottelua, varsinaisesta lipunmyynnistä sekä myyntipisteen sulkemisesta. Ottelutapahtumissa lipunmyyjiä on 1-4. Lipunmyyjän rooli ja hänen asiakaspalvelutaitonsa on tärkeä katsojan viihtyvyyden kannalta, sillä usein otteluun tullessa katsojat kohtaavat juuri lipunmyyjän ensimmäisenä. Hän vastaa lipunmyyntilaitteiston kokoamisesta, lippujen myymisestä, kassan hoitamisesta ja laitteiston purkamisesta.
Kiinnostuitko joistakin tehtävistä, vai olisiko sinulla joku muu rooli mielessä?
Lisätietoja:
Jussi Kemppi
jussi.kemppi@happee.fi
0400278173