Sarjaennakko - Väli-Suomen Vääntö
Julkaistu: 13.03.2023 15.57

Sarjaennakko - Väli-Suomen Vääntö

Niinhän siinä kävi, tietenkin, että tämän kauden pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Happee kohtaa rakkaan vihollisensa Seinäjoen Peliveljet! Kyseessä on vanha kunnon Väli-Suomen Vääntö, joka on vuosien varrella muodostunut jo legendaariseksi. Kertaakaan näistä väännöistä ei ole tunnetta puuttunut. Pureudutaan tarkemmin ottelusarjaan käymällä läpi molempien joukkueiden runkosarjaa, pelityylejä, vahvuuksia ja avainpelaajia.


Katsaus päättyneeseen runkosarjaan

Happee sijoittui tämän kauden runkosarjassa 33 pelatun ottelun jälkeen sarjan kolmanneksi. Tämä on paras sijoitus Happeelle sitten vuoden 2015-16, kun Hirvilauma rytki runkosarjan kakkossijalle, ja kausi päättyi pronssisiin mitaleihin. Happee osoitti runkosarjassa todella vahvoja otteita koko kauden mittaan, muutamia ohipelejä lukuunottamatta. Kovia päänahkoja kaatui ja esimerkiksi sarjataulukossa edellä olevat TPS ja KrP vietiin molemmat keskinäisissä otteluissa. Paljon otteluita onnistuttiin kääntämään tappiotilanteista voitoiksi, keihäänkärkenä parin viikon takainen comeback-voitto Raholasta. Hirvilauma onnistui kasaamaan runkosarjassa 73 pistettä recordilla 20-5-3-5 jääden vain 2 pistettä runkosarjan voittaneesta KrP:stä.

"Runkosarja joukkueelta oli kokonaisuutena erittäin onnistunut. Pitää muistaa, että lähtökohta oli kuitenkin haasteellinen: joukkueen pelaajisto muuttui eniten kaikista sarjan Top5 joukkueista. Ja keski-iältään meillä on nuorin joukkue verrattuna viime kauden sarjan top4 joukkueisiin.

Tavoite runkosarjan suhteen oli kova. Haastaa edellisen kauden Top4 joukkueet ja yrittää murtautua tuohon nelikkoon. Se saavutettiin. Ja sellaiset seurat kuin Classic ja Oilers jätettiin taakse, niin ei voi olla kuin tyytyväinen pelaajien ja koko joukkueen suorittamiseen.

Erityisen hyvää oli se, että pystyttiin pelaamaan runkosarjan 33 ottelua ilman suuria notkahduksia. Hävittiin vain kerran kaksi peliä peräkkäin ja vastaavasti onnistuttiin pelaamaan monta voittoputkea. Tuolla reseptillä olet aina korkealla runkosarjassa. Näen, että tuollaisella joukkueen luonteella on myös hyvä mahdollisuus menestyä kevään playoffeissa." kommentoi päävalmentaja Tero Kotilainen.

SPV:n osalta runkosarja oli myös vahvin vähään aikaan. Kaudella 2018-19 Peliveljet olivat kolmosia, minkä jälkeen pari vuotta on menty sijoilla 7 ja 8. SPV on koko kauden näyttänyt piristyneeltä ryhmältä, joka on vaarallinen vastustaja kenelle tahansa. Isoja vastuksia on kaatunut, mm. kaikki sarjan top 5 joukkueet vähintään kerran. Notkahduksiakin on tullut ja epätasaisuus on ehkä se suurin syy, miksi SPV jäi kuitenkin sarjataulukossa 59 pisteeseen ja sijalle 6 (14-6-5-8). Happeen ja Peliveljien keskinäiset kamppailut tällä kaudella meni Seinäjoelle sarjapistein 3-6. Hirvilauma ei saanut kertaakaan parasta irti koneista SPV:tä vastaan ja kaikki ottelut olivat lopulta maalin pelejä.

"SPV haluttiin valita kevään ensimmäiseksi haasteeksi. Kaikki runkosarjan keskinäiset pelit olivat maalin pelejä, joten varmasti yhtä tiukkaa taistelua tulee jokaisesta playoff-pelistäkin. Tiedän, että meiltä löytyy joukkueesta vielä uutta vaihdetta silmään näihin peleihin. Kun saadaan tuotua meidän tämän kauden omat hyvät jutut joka ilta peliin, niin SPV pystytään voittamaan neljä kertaa." Kotilainen jatkaa.

Pelityylit ja vahvuudet

Joukkueiden pelityylit edustavat melko lailla ääripäitä toisistaan. Happee tykkää pelata paljon pallolla ja pyrkiä huolehtimaan pallosta. Joukkue pyrkii reagoimaan tilanteisiin laadukkaasti ja pitämään huolen kenttätasapainosta. Puolustus ja maalivahtipelaaminen ovat ehdottomia vahvuuksia ja Happee on koko kauden ollut yksi vähiten maaleja päästävä joukkue. Laatua ja laajuutta maalintekoon löytyy, mistä kertoo mm. se että sisäisessä pistepörssissä top 4 oli kolmen pisteen sisällä toisistaan (Siekkinen, Manninen, Laiti, Salmi).

SPV puolestaan on huomattavasti suoraviivaisempi joukkue Happeeseen verrattuna. Peliveljet tykkäävät, kun peli lähtee virtaamaan coast-to-coast tyyliin ja heiltä löytyy tulivoimaa ja ratkaisukykyä iskeä vastahyökkäyksissä. Kontrolloiduissa hyökkäyksissä ammutaan aika suoraan kohti maalia tai pyritään saamaan nopeasti keskustasta vetoja. SPV:n vahvuus ei välttämättä ole viisikkopuolustaminen ja esimerkiksi he päästivät runkosarjassa 21 maalia enemmän kuin Happee. Lähtökohdiltaan SPV on perässä kaikkia sarjan top 5 joukkueita, mutta silti se on onnistunut voittamaan näitä. Tässä onkin ehkä Peliveljien suurin vahvuus: joukkue on äärettömän suoraviivainen ja sitkeä joukkue, kuten kapteeni Jonne Junkkarinen asian muotoili.

Avainpelaajat ottelusarjaan

Joukkueiden pelaajistoista löytyy todella paljon kiinnostavia yksilöitä. Pureudutaan näihin parivaljakkojen kautta. Nostetaan ensimmäiseksi Happeelta Jami Manninen ja SPV:ltä Peter Kotilainen. Tämä kaksikko on joskus pelannut tehokkaasti myös yhdessä ja senkin vuoksi on mielenkiintoista nähdä, miten päin vaakakuppi kallistuu nyt vastakkain. Jami on ollut lähes koko uransa Happeen tehokkaimpia pelaajia ja tämäkään kausi ei ole ollut poikkeus. Ehkä hiljaisemman syyskauden jälkeen Mamba nakutti kuitenkin 33 otteluun 22+25=47 tehopistettä ja häneltä odotetaan jälleen suuria pudotuspeleissä. Peter Kotilaisesta ei lienee tarvitse enempää sanoa kuin, että mies voitti koko liigan pistepörssin tällä kaudella (32. 27+44=71). Tunnepuoli on ehkä se jännittävin aspekti nyt, kun mies pelaa pudotuspelisarjan kasvattajaseuraansa vastaan. Lataus on varmasti tapissa, mutta läikkyykö yli?

Toinen mielenkiintoinen parivaljakko on Happeen Kaapo Siekkinen ja SPV:n Konsta Haukkala. Suunnilleen samanikäiset sentterit pelasivat molemmat uriensa tehokkaimmat kaudet ja iskivät molemmat myös yli 30 maalia (Siekkinen 34 ja Haukkala 31). Haukkalan vahvuus on ehdottomasti laukaus, jota hän pääsi hyödyntämään tällä kaudella entistä enemmän hyvän tarjoilun vuoksi. Tulosta syntyi todella vakuuttavasti ja mies teki koko liigassa eniten ylivoimamaaleja runkosarjassa (10). Kokonaisvaltaisena sentterinä tunnettu Siekkinen nousi viimeistään tällä kaudella koko sarjan sentterien eliittiin ja vaikka päällimmäisenä runkosarjasta jäivät mieleen ne maalit, osaa Kaapo pelata todella laadukkaasti aivan joka puolella kenttää. Kaapo voitti ensimmäistä kertaa urallaan myös Happeen sisäisen pistepörssin ja pitää näin pleijareissa päällään Kamux-pelaajan paitaa. Tuoko tämä paineita?

"Tottakai loistavat fiilikset, että sai napattua Kamux-paidan vielä itselle takasin. Mutta nyt myös pitää pystyä kantamaan sen arvo ja tekemään tulosta pleijareissa kanssa. Joten painetta tietenkin on, mutta se otetaan vastaan!" vastaa Siekkinen.

Ykkösmaalivahtien vertailussa ovat vastakkain Happeen Markus Laakso ja SPV:n Rasmus Hasu. Marraskuun kuukauden pelaajaksi valittu Makke pelasi uransa parhaan runkosarjan ja oli sarjan ehdotonta eliittiä koko kauden. Laakson torjuntaprosentti 81,82% oli liigan ykkösvahdeista paras. Rasmus Hasu on puolestaan jossain määrin jokeri-kortti, eli parhaimmillaan äärimmäisen kova, mutta myös heikkoja pelejä sattuu ajoittain. Saa nähdä kumman vireen haastatteluita dominoinut Hasu saa päälleen.

Viimeisenä vertailtavana parivaljakkona ovat joukkueiden kapteenit Jonne Junkkarinen ja Janne Autio. Molemmat näistä herroista kantavat ensimmäistä kauttaan kapteeninnauhaa ja nyt on edessä pudotuspelit. Molemmilta löytyy pudotuspelikokemusta ja myös menestystä pleijareista, joten kokemuksesta eivät hommat jää kiinni. Joukkue monesti heijastaa voimansa johtajistaan ja nyt toden teolla tarvitaan johtajuutta, kun edessä on tulikuuma pudotuspelisarja.

Happeelta löytyy rosteristaan myös pelaajia, joille alkavat pudotuspelit ovat ensimmäiset liigapleijarit urallaan. Tällaisia pelaajia ovat Teuvo Kinnunen, Niklas Kuisma ja Markus Sipronen.

"Tosiaan ensimmäiset playoffit liigassa itselle. Eipä ainakaan vielä sen erityisempää jännitystä ilmassa. Valmistaudutaan näihin samalla tavalla, kuin kaikkiin muihinkin peleihin. Eiköhän se extralataus ja pleijarifiilis löydy sieltä sit ihan itestään.

Mutta ehottomasti siistiä päästä iskemään tosipeleihin. Ja ei oikeen maukkaampaa vastustajaa olis voinu ekalle kierrokselle saada. Mökit todennäkösesti tupaten täynnä ja kentälläkin mitä luultavimmin tunnetta riittää.

SPV on ollut meille tällä kaudella vaikea vastus, mitään ei ilmaseks saada. Kyllä pitää runkosarjan peleihin peilattuna paljon parantaa omaa tekemistä, jottei mennä joka matsissa vastustajan pillin mukaan. Tehdään itse aloitteita ja minimoidaan kaverin vastahyökkäykset. Eiköhän meidät tolla reseptillä nähdä vielä välierissäkin." kommentoi Sipronen.


Pudotuspelihuuma käynnistyy ja seuraavat pari viikkoa mennään kovaa. Hirvilauma on latautunut ja valmis ensimmäiseen haasteeseen torstaina, kun Peliveljet saapuvat vieraaksi Hirviteatteriin. Nyt jos koskaan on aika hypätä mukaan pudotuspelikuplaan ja saapua hallille luomaan yhdessä Suomen parasta salibandytapahtumaa. Vai mitä Laitido?

"Hei just sinä siellä! Nyt ollaan saatu runkosarja taputeltuu ja nythän se kannujahti voi vasta alkaa. Ollaan painettu kimpassa hommia äijien kaa ihan alkukesästä lähtien, että näitä pelejä päästäisiin pelaamaan ja tässä ollaan. Maha ei todellakaan ole vielä täynnä ja halutaan näyttää se iha jokaselle siellä kotikatsomossa ja varsinkin hallilla, kuinka paljon saadaan vielä aikaan tällä kaudella. Tuuthan kattomaan uskomatonta viihdettä ja taidetta Monnarille kun laitetaan lötöö pönttöö ja lähetään jahtaamaan kirkkainta! Jokaisen fanin merkitys kasvaa entistä isompaan rooliin kun mennään pitkälle kevääseen ja kauden tärkeimpiin peleihin!

Me ollaan valmiita oottehan te?!" Niko Laiti #71


Tilastoja

Runkosarjasijoitus: Happee 3. (20-5-3-5). SPV 6. (14-6-5-8).
Tehdyt maalit - päästetyt maalit: Happee 211-146. SPV 189-167
Parhaat pistemiehet: Happee, Kaapo Siekkinen (33. 34+13=47). SPV, Peter Kotilainen (32. 27+44=71)

Runkosarjakohtaamiset:
2.10. SPV-Happee 7-6 VL
3.12. Happee-SPV 3-4
5.3. SPV-Happee 6-7 VL

Erikoistilanteet:
Happee 41,2% YV (5.)
SPV 31,3% YV (11.)
Happee 61,4% AV (6.)
SPV 62,5% AV (5.)

Otteluohjelma:

Happee-SPV to 16.3 klo 18:30
SPV-Happee la 18.3 klo 17:00
Happee-SPV ti 21.3 klo 18:30
SPV-Happee to 23.3 klo 18:30
Happee-SPV su 26.3 klo 17:00 (tarvittaessa)
SPV-Happee ti 28.3 klo 18:30 (tarvittaessa)
Happee-SPV to 30.3 klo 18:30 (tarvittaessa)

ENNAKKOLIPUT HIRVITEATTERIIN


Ennakon tarjoaa HimosLomat

Kuva: Iina Kautto

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ