Ryöstöretkeltä täydet pisteet - Kolme pointtia torstain Indians-pelistä
MIEHET F-LIIGAJulkaistu: 24.11.2022 22.06

Ryöstöretkeltä täydet pisteet - Kolme pointtia torstain Indians-pelistä

Voittoputki venyy neljän ottelun mittaiseksi, kun Hirvet käyvät ryöstämässä täydet kolme pistettä Espoon Otahallista, Westend Indiansilta. Avausmaali iskettiin jo reilun minuutin kohdalla, mutta ottelusta muodostui jälleen tiukka maalin peli. Päätössummerin soidessa taululla komeili Happeen 4-5 voitto, ja täysi pistepotti matkaa Jyväskylään! Maalinteossa onnistuivat Niko Laiti, Juuso Heikkinen, Eppu Suhanto, Jami Manninen ja Perttu "Ruoska" Koljonen.

Ehjä pelin läpivienti

Marraskuun synkkien arki-iltojen otteluissa tulee väistämättäkin vaikeita hetkiä, varsinkin hyvää vastustajaa vastaan. Tämä ilta ei ollut poikkeus sen suhteen, mutta merkille pantavaa oli, miten hyvin Hirvilauma selvitti ottelun vaikeimmat hetket. Indians kiri lopussa ja viimeisen kympin aikana lukemat vaihtuivat 2-5:stä 4-5:een. Tästä huolimatta joukkueen peli ei murentunut, vaan viisikot pelasivat järkevää ja uhrautuvaista peliä. Tämä osoittaa joukkueen henkistä kanttia pitäytyä omassa pelissä kiinni, myös silloin kun paine on kova ja hapot painavat jaloissa. Tästä joukkue voi olla erityisen ylpeä.

Otahallin penkit

Useamman kauden ajan Otahalli on ollut yksi mieleisimmistä vieraspelipaikoista, koska jostain kumman syystä siellä on aina todella kova henki päällä vaihtopenkillä. Joukkue reagoi omien hienoihin suorituksiin, peittoihin, vääntöihin ja Markus Laakson torjuntoihin. Tämä jos joku ruokkii kentällä olevien tekemistä ja varmasti tuottaa paremman lopputuloksen. Erityismaininta tämän päiväiselle täkkiosastolle, joka Lassi Kotovaaran johdolla pitivät huolta siitä, että kovin ääni koko Otahallissa lähti Happeen penkiltä.

Heikkisellä enää neljä maalia Kaukoon

Juuso Heikkinen onnistui maalinteossa tänään alivoimalla, Eppu Suhannon kauniin tarjoilun päätteeksi. Näin ollen hän on enää vain neljän maalin päässä pitkäaikaisesta ketjukaveristaan Petri Kaukosta, joka seurailee jännityksellä penkin takana Hessun maalisaraketta. Heikkisellä on tällä hetkellä 254 liigamaalia, kun kaikkien aikojen Happee-tilaston kakkosella Kaukolla niitä on 258. Kaikkien aikojen ykköspaikkaa pitää tänäänkin maalin iskenyt Jami Manninen (295). Saavuttaako Hessu vielä tämän kauden aikana Tsäkin?


Hirvipörssi:

Eppu Suhanto 1+1
Jami Manninen 1+1
Juuso Heikkinen 1+0
Niko Laiti 1+0
Perttu Koljonen 1+0
Jonne Junkkarinen 0+1
Markus Sipronen 0+1
Markus Salmi 0+1

Ottelun tilastot ja yhteenveto
Maalikooste: Indians - Happee


Hirvet pääsevät palautumaan reilun viikon ajan, kun seuraava ottelu pelataan vasta lauantaina 3.12. Silloin Hirviteatteriin vieraaksi saapuu SPV, kun luvassa on tulikuuma Väli-Suomen Vääntö. Varaa paikkasi Hirviteatterista nyt!

Kuva: Westend Indians