Liigamiehille kova vahvistus puolustukseen
Julkaistu: 07.03.2019 00.00

Liigamiehille kova vahvistus puolustukseen

Happee vahvistaa puolustustaan kovalla hankinnalla

Happee on solminut yksivuotisien sopimuksen Kuopion Welhoissa tällä kaudella pelanneen puolustaja Iiro Lankisen kanssa. Lankinen on pelannut Welhoissa kaudesta 2012-2013 saakka. Liigassa Lankisella on takanaan 72 runkosarjan peliä, joissa on tullut pörssimerkintöjä 38+36, yhteensä 74 pistettä.

”Kyllähän tässä kohtaa järjettömän isoilla fiiliksillä ollaan odottelemassa jo seuraavaa kautta. Mikään muu ei tulevalla kaudella motivoi, kuin mestaruuden voittaminen ja Welhoissa ollaan toistaiseksi vielä kasvuvaiheessa siinä asiassa. Siirtoa helpotti totta kai välimatka kotiin ja osakseen myös tutut naamat Happeessa. Eipä tässä auta, kun laittaa kesällä työhaalarit niskaan ja koittaa raastaa sitä kautta pelipaikka Happeen kivikovassa miehistössä”, Lankinen kommentoi innostuneesti syntynyttä sopimusta.

Seuran valmennuspäällikkö ja miesten liigajoukkueen valmentaja Tero Kotilainen on myös ilahtunut Lankisen pestistä.

”Iiro vahvistaa joukkueen puolustuspään pallollista osaamista, sillä hän on pallollisesti yksi liigan parhaita oman pelipaikkansa pelaajia. Hänen kokemuksensa ja esimerkillinen työ arjessa auttaa varmasti myös nuorempia pelaajiamme. Myös Iiron persoona sopii hyvin joukkueeseen. Tämän sopimuksen myötä tulevan kauden joukkueen runko alkaa olla nyt hyvin kasassa.”

Happee onnittelee Iiroa Hirvipaitaan siirtymisestä ja samaan hengenvetoon kerromme, että lisää kovia sopimusuutisia on tulossa lisää lähipäivien aikana!

Seuran uusimmat

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ