Kauden viimeinen ja ratkaiseva turnaus alkoi jännittävin merkein, kun heti ensimmäisenä vastassa oli sarjakärki Gunners. Aiemmassa kohtaamisessa voitto oli nipistetty ensimmäisenä kärjen voittaneena joukkueena, mutta nyt sekä Happeella että Gunnersilla oli panoksena sarjanousu, joten pelistä tiedettiin tulevan tiukkaakin tiukempi.

Latauduttu (ja jännitetty) oli huolella, mutta silti jo reilun minuutin jälkeen peli oli yhtäkkiä 2-0 vastustajalle. Kehno aloitus lievästi sanottuna tyrmistytti, mutta onneksi tästä ei kuitenkaan lamaannuttu: Kartsa teki Happeen ensimmäisen maalin Anskun syötöstä ennen kolmatta minuuttia, ja pian sen jälkeen myös Miia nakkasi pallon verkkoon Emilian avustuksella ylivoimatilanteessa. Niin pelaajat kuin valmentajakin katsoivat epäuskoisena kelloa: edes viittä minuuttia ei ollut kulunut, ja maaleja oli lauottu siis yhteensä jo neljä kappaletta. Vastustajan tahto oli yhtä kova kuin Happeenkin, ja niinpä Gunners siirtyi ensimmäisen erän keskivaiheilla vielä 3-2 johtoon, johon onneksi Miia vastasi tasoittamalla tilanteen Tanjan syötön avulla.

Toinen erä oli tasaista, vahvaa ja laadukasta vääntöä, kuten myös vastustaja pelin jälkeen myöhemmin kiitteli. Tilanteita tuli molempiin suuntiin, mutta kenties ensimmäisen erän maalisaldosta johtuen toinen erä oli täysin maaliton. Mielessä käväisi jo ajatus, että tässäkö tämä nyt sitten oli: kaikki maalit ensimmäisessä erässä ja loppupeli vain tasaista vääntöä.

Mutta ei, kolmanteen erään saatiin kuin saatiinkin (jos mahdollista) vielä lisää jännitystä. Heti erän alkuun Napero laukoi viime aikana paljon kiitosta saaneen kutinsa pömpeliin, ja näin siirryttiin 4-3 asetelmaan. Tilanne näytti jo erittäin hyvältä, kunnes vastustaja pääsi yllättämään laukomalla tasoitusosuman. Enempää maaleja ei tämän jälkeen enää syntynytkään, joten kärkikamppailu päättyi 4-4 lukemiin ja Gunners vahvisti näin nousupaikkansa. Katsoessa pelaajien iloa matsin jälkeen mielessä pyöri jo seuraava peli ja varovainen ajatus voitosta ja samankaltaisesta nousuilosta.

Päivän toinen peli WFT:tä vastaan ei alkanut sekään mutkattomasti. Maalihanat saatiin kyllä tahmeasti auki heti alussa, kun Siiri kikkaili pallon viiden minuutin jälkeen vastustajan tolppien väliin. Pian tämän jälkeen vastustaja kuitenkin tasoitti.Onneksi ensimmäiseen erään nähtiin kuitenkin vielä Pala-Anskunkin maali Even syötöstä. Heti alusta peli oli vauhdikasta, eikä Happee oikein tiennyt, mitä tehdä: 3-2 -tilanteita syntyi omaan päähän jatkuvasti, ja etenkin ensimmäisen erä takkuili ja pahasti.

Toista erää oli ehtinyt kulua alle minuutti, kun ensimmäisestä erästä tuttu kaksikko Ansku ja Eve jälleen yhteistuumin heittivät pallon verkkoon. Vastustaja sai hyödynnettyä nopeat nousunsa, ja pian lukemat taululla olivatkin jo 3-2. Ennen erän loppua myös Eve pääsi maalinteon makuun - kenenkäs muunkaan kuin Anskun avustamana - ja lopuksi myös vanha jyyrä Mari kasvatti pistesaldoaan Emilian syötöstä.

Kolmannessa erässä päästiin jo kunnolla takaisin pelaamisen innon makuun, ja maaleja tykiteltiin urakalla heti alusta asti. Emilian näppärä kiertoveto löysi tiensä maaliin Marin avulla, ja muutaman minuutin kuluttua myös Napero viimeisteli pistepörssinsä Siirin syötöstä. Myös usein itselleen kentän toiseen päähän

syöttelevä Eve pääsi nauttimaan maalintekemisen riemusta. Happeen viimeisen osuman laukoi Siiri Jyyrän syötöstä, jonka jälkeen vastustaja pääsi vielä kaventamaan 9-3 -lukemiin.

Vaikka kolmannessa erässä pisteet alkoivatkin puhua jo nousun puolesta, ei oikein kukaan uskaltanut vielä juhlia saati etenkään alkaa pelleilemään kentällä uhkarohkeasti. Summerin soidessa ilo oli kuitenkin jotain käsittämätöntä: tahmean alkukauden jälkeen voittoja oli vain napsunut, ja pikkuhiljaa porukka alkoi oikeastikin uskoa siihen kauden alkupuolella asetettuun nousutavoitteeseen. Kolmen kärki sarjassa oli tiukka: sarjan voittanut Gunners oli vain pisteen edellä Happeeta, ja perässä roikkuva YPA II vain kahden pisteen päässä. Siitä tiputus oli kuitenkin melkoinen: seuraavaksi sijoittunut TiPa löytyi vasta seitsemän pisteen päästä, ja loputkin joukkueet reippaasti sarjan kärkikolmikkoa alempaa.

Kausi oli siis nousujohteinen, niin epäonnistumisia mutta ennen kaikkea myös onnistumisia täynnä, ja ainut oikea tapa lopettaa se oli divarinousu.Kaksi divarinousua kolmessa kaudessa on mille tahansa joukkueelle hieno suoritus, ja erityisen hienolta se tuntuu silloin, kun joukkuehenki on harvinaisen kohdallaan jokaisessa tilanteessa ja paikassa.

Nyt kesän kovia treenejä ja ennen kaikkea ensi kauden kakkosdivarivalmistautumista kohti! KAKKOSEEN!

Tästä kaudesta nöyrästi kiittäen,

#31