Jami Manninen palaa Happee-paitaan
Julkaistu: 25.04.2017 00.00

Jami Manninen palaa Happee-paitaan

Happee on solminut kaksivuotisen pelaajasopimuksen maajoukkuehyökkääjä Jami Mannisen kanssa. 29-vuotias Manninen palaa Jyväskylään kaksi kautta kestäneeltä ulkomaan kierrokseltaan.

Laitahyökkääjän tontilla viihtyvä mailataituri pelasi kuluneen kauden Ruotsin liigassa Helsingborgin joukkueessa, kooten runkosarjan 31 ottelussa tehopisteet 11+18=29. Lisäksi Manninen edusti Suomen maajoukkuetta joulukuussa Riian MM-kisoissa, josta mukaan tarttui MM-kultaa.

Vahvan Happee-taustan omaavan Mannisen meriittilistalta löytyy myös SM-kulta, kun pistenikkari oli hirvipaitojen riveissä keväällä 2014 voittamassa seuran ensimmäistä suomenmestaruutta. Vasen käsi alhaalla pelaava laituri on esiintynyt Salibandyliigassa aiemmin tehokkaasti, sillä 156 runkosarjaottelua ovat tuottaneet yhteensä 188+87=275 tehopistettä. Mies itse on innoissaan paluusta tuttuun ympäristöön.

- Mahtavat fiilikset palata kotiin. Täynnä intoa tässä ollaan ja kovasti jo odotan, että päästään tekemään joukkueen kanssa hommia sekä kuromaan liigan kärkeä kiinni, Manninen tunnelmoi.

Sveitsissä ja Ruotsissa vietetyt kaudet olivat hyökkääjän mukaan opettavaista aikaa.

- Tietenkin kaksi erilaista kulttuuria tuli koettua ja paljon tarttui eväsreppuun oppia. Päällimmäisenä mielessä on ajatus siitä, että oli maa tai sarja mikä hyvänsä, niin kovaa pitää tehdä töitä ja sitoutua pärjätäkseen. Työnteon kautta se oma pelikin sieltä kehittyy, Manninen pohtii.

Tulevan kauden suhteen Mannisen odotukset ovat korkealla.

- Odotan, että pystymme joukkueena ottamaan pari askelta oikeaan suuntaan muutaman tuloksellisesti hieman heikomman sesongin jälkeen. Henkilökohtaisena tavoitteena on ottaa iso rooli ja jo varsin kokeneena urheilijana olla esimerkkinä muille joukkuetovereille, Manninen päättää.

Happeen toiminnanjohtaja Pasi Kotilainen pitää syntynyttä sopimusta erittäin tärkeänä.

- Todella hieno asia niin seuran kuin Keski-Suomen alueen salibandy-yleisönkin kannalta, että saatiin Jami takaisin Happeeseen. Meillä alkaa pelillisesti uusi aika joukkueessa ja Jami on juuri oikea hahmo johtamaan omalla esimerkillään koko ryhmää kokemuksensa sekä osaamisensa kautta. Maailmanmestareita ei joukkueessa ole koskaan liikaa, joten kaikki varmasti ymmärtävät Jamin arvon meille, Kotilainen toteaa.


Happeen sopimuspelaajat 2017-2018 (tilanne 25.4.2017)

Pelaajien uratilastoihin nimen linkistä.

Puolustajat

Hyökkääjät

Seuran uusimmat

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ