Tampereen valloitus part 1
Julkaistu: 05.12.2017 00.00

Tampereen valloitus part 1

Happee C2 päättää Sm-sarjan pelinsä vuoden 2017 osalta Tampereella, kun peräkkäisinä viikonloppuina kohdataan Mansesterin kovimmat sählyporukat. Ensimmäisenä on vuorossa tulevana lauantaina joulukalenterin yhdeksännen luukun päivänä eli 9.12.2017 ottelu Nääsvillen jokapaikanhöylää Kooveeta vastaan uudenkarhealla AutoCenter Areenalla. Eihän se nyt mikään Hakametsä ole, mutta saa kelvata.

Lähtökohdat peliin ovat joukkueilla melko päinvastaiset: Happeella on takanaan tiukka tappio kuumassa pelissä EräViikinkejä vastaan, kun taas Koovee nappasi edellisestä ottelustaan kauden ensimmäisen voittonsa, kun se teurasti kotikentällään Pelicans SB:n lukemin 8-2. Kun ottaa huomioon, että edellisellä kierroksella pelikaanit puolestaan voittivat sarjan yksinvaltiaan Classicin, pelasi Koovee tällä voitolla itsensä mestarisuosikiksi ainakin meidän papereissa ;) Mestaruuslippikset lienee jo painossa? Vastakkain ovat ottelussa siis häshtagit #hyvänolontunne ja #kiukku, nähtäväksi jää miten joukkueet käsittelevät omat lähtökohtansa.

Mutta sitten taas vitsit sivuun ja itse asiaan. Vaikka Koovee vasta viime kierroksella pystyikin SM-sarjan avausvoittonsa nappaamaan, ei sen pidä antaa hämätä. Lähes kaikki Kooveen ottelut ovat olleet olleet äärimmäisen tiukkia ja ratkenneet vasta aivan lopussa 1-2 maalin erolla. Kaikkia pelejä Koovee on pystynyt myös hallitsemaan, ajoittain jopa suvereenisti. Alkukauden joukkueen ketjukoostumukset hakivat vielä muotoaan, mutta pikkuhiljaa ainakin joukkueen ykköshyökkäysvitja #71 Topi Nikkanen (12+6) - #16 Niko Ojala (5+12) - #27 (C) Roni Kranni (9+7) on alkanut saada aika isoakin tuhoa aikaan vastustajien päässä. Etenkin joukkueen ykkösstara Nikkanen on hyökkäyspäässä huippuvaarallinen pelaaja. Puolustuspäähän Kooveella on heittää esimerkiksi ikäluokan huippupelaaja, kesän aikana naapurijoukkue Classiciin kyllästynyt sekä syksyn All Stars- tapahtumassakin pelannut #26 Julius Viljanen. Joukkueen maalia on kauden jokaisessa kamppailussa vartionut luottoveskari #77 Elias Anson. Valmennuksessa joukkueella on mukana parikin liigapelaajaa, joten Kooveella on varmasti pari ässää hihassaan vielä tällä kaudella (tai no, mitä nyt mestarisuosikilta voisi muutakaan odottaa?)

Ottelun lähtökohdat tilastojen muodossa voi katsoa tuolta.

Happeen leirissä on käsitelty edellinen ErVi- peli huolella ja katseet on tiukasti suunnattu siihen, että lauantaina palataan voittojen tielle. Kooveen pelikirja on kuitenkin opiskeltu huolella, ja jos vain saadaan ehjä 60- minuttinen pelattua, pisteet tulevat lähtemään Happeen mukaan. Se tosin, niinkuin mainittu, vaatii aivan 120% onnistumisen kovaa Kooveeta vastaan. Mutta me ollaan siihen valmiita! Iloisena uutisena myös vielä todettakoon, että #77 Matias Lämsä palaa loukkaantumisen jälkeen takaisin kokoonpanoon.

Ottelun taistelupari

Tämän ottelun tarkkailtavaksi taistelupariksi valinta on tällä kertaa saman pelipaikan etunimikaimat:

#98 Aapo Heiska, Happee

Meidän Aapo on alkukaudesta ottanut juuri niin ison roolin joukkueen puolustuksessa, kuin odottaa voitiinkin. Heiska johtaa meidän ykköskentän pallollista peliä rauhallisin elkein, iskee hyvällä tahdilla tehoja, ja jos puolustusalueella joudut Aapon vartioitavaksi, takaamme, että olosi ei kovin mukava ole. Ja Aapo tosiaan osaa ottaa myös itse roolia joukkueen pisteiden teossa jos tarve vaatii, siitä kertovat esimerkiksi alkukauden tehot SM-sarjassa 3+10, jotka ovat 11 ottelussa puolustajalle oikein kohtuulliset ;)

#9 Aapo Jussila, Koovee

Myös Kooveen ykköskentän takalinjoilta löytyy Aapo, joka on niinikään joukkueensa tehokkain puolustaja, alkukaudesta on syntynyt kunnioitettavat tehot 5+3. Viimeisimpänä taidonnäytteenä Jussila iski hattutempun Pelicans SB:tä vastaan, ja vieläpä millä tahdilla: jo ajassa 7.05 oli Kooveen Aapo onnistunut ohittamaan pelikaaniveskari Aku Sirolan kolme kertaa! Muuten kentällä Jussila ei ehkä yhtä "räiskyvä" persoona ole kuin mitä Heiska on, mutta hän tekee kuitenkin hyvää työtä joukkueen puolustuspäässä ja tukee hyvin myös Kooveen tehokkaan ykkösnyrkin hyökkäyksiä.


Ottelun kokoonpanot ilmestyvät lauantai- aamun aikana Salibandyliiton tulospalveluun, ja ne hirvifanit, jotka eivät mustamakkaralandiaan jostain kumman syystä pääse lähtemään, voivat totuttuun tapaan seurailla peliä YouTuben välityksellä.


Lopuksi vieläpelipäivän tärpit ja kahvipöytäkeskusteluiden aiheet:

#23 palaa kiekkokierrokselta kokoonpanoon. Koppimusiikin tehot nousevat ainakin parilla pykälällä, mutta miten on pörssien laita kentän puolella?

#98 on vaihtanut uuden lavan Oxdogiin. Osuuko vai uppoaako?

#8 on tykännyt yleensä Kooveeta kurittaa. Oisko taas hatullinen?

Ovatko #16 voitot 8-ball Poolissa allekirjoittanutta vastaan silkkaa tuuria vai osaako Jokke oikeasti pelata? (Ei.)

Onko pelipäivän ruoka kanapasta vai lihapullat ja muusi?

Kuka muistaa ottaa joukkueen fläppitaulun kopista pelin jälkeen?


Lauantaina siis P2B AutoCenter Areena, puck drop tasan kello kaksitoista viisitoista. Tule, näe ja koe Happeen poikien jouluvire!

- JK -

Seuran uusimmat

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ