19
HEL
12.00
NAISET, Sisä-Suomen naisten 3.div

Kisa - Happee   0 - 7

Joutsan liikuntahalli

Helmikuun puolivälissä sarjapelien pelaamiselle näytettiin koronatauon jälkeen taas vihreää valoa, ja lauantaiaamuna lähdimme kirpeässä pakkassäässä kohti Joutsaa. Parin kuukauden tauon jälkeen olimme ehtineet vetää kahdet treenit, ja lyhyestä varoitusajasta johtuen saimme jalkeille juuri ja juuri kaksi kentällistä pelaajia, joista moni joutui vieraalle pelipaikalle tuntemattomien ketjukaverien vierelle.

Tiesimme kuitenkin, että tilanne oli sama kaikille joukkueille, ja kävi ilmi, että pieni kokoonpanommekin oli enemmän kuin kumpikaan päivän vastustajistamme oli saanut peleihin paikalle. Peruutusten ja siirtojen vuoksi otteluohjelma oli mennyt uuteen uskoon, ja niinpä kohtasimme jälleen Kisan ja SC Lupon.

Avauspelissä vastaan asettui Kisa, ja saimme ottelulle unelma-alun siirtymällä johtoon vain puolen minuutin pelin jälkeen. Erika nousi pakin paikalta laitaa pitkin, pääsi seinäsyötön jälkeen avoimeen vetopaikkaan ja laukoi pallon maalivahdin käteen, josta se kimposi vastustajan mailaan ja vieri siitä maaliviivan ylitse. Ida oli myös paikalla huitomassa, mutta omien sanojensa mukaan vain ilmaa, joten Erika sai nimiinsä maalin, joka olisi ensimmäinen hänen monista tehopisteistään sen turnauksen aikana.

Viisi minuuttia myöhemmin Erika siirtyi maalintekijästä -syöttäjäksi heittämällä maalinedustalle vapaaksi hiipineelle Idalle unelmatarjoilun, josta tämä palasi näyttävästi maalikantaan. Kymmenen minuutin kohdalla oli allekirjoittaneen vuoro osua Erikan tarjoilusta yllättävän pienestä kulmasta sisään sujahtavalla laukauksella, ja näissä 3–0-lukemissa mentiin ensimmäiselle erätauolle.

Vaikka tulostaulun puolesta homma näytti hyvältä, oli myös selvää, että parin kuukauden treenaamattomuus tuntui ja vaikutti. Syötöt pomppivat lavasta toiseen hallitsemattomasti ja välillä niitä yritettiin tunkea väkisin läpi Kisan tiiviisti tukkimasta keskustasta. Mitä pitemmälle ottelu eteni, sitä enemmän saimme kuitenkin tuntumaa peliin, ja kuviot alkoivat toimia paremmin ja paremmin. Pakkiosasto Erikan johdolla repi nousuillaan toistuvasti tilaa hyökkäysalueelle ja toisen erän puolivälissä vastustajan pakka sahattiin auki muutamalla näppärällä syötöllä, joiden päätteeksi Hanna ”Farmis” Mäkinen tinttasi takatolpalta tilanteeksi 4–0. Sama nainen oli asialla myös 5–0-osumassa, nostamalla tyylikkäästi rystyllä pallon maalinedushässäkän keskeltä yläkulmaan.

Kolmannen erän alkaessa tiedostimme, että meillä oli vielä toinen ottelu tulossa ja jalka alkaisi joka toista vaihtoa pelatessa varmasti painaa. Tiesimme, että lisämaalit eivät olisi välttämättömiä, ja päätimme ottaa hieman jalkaa kaasulta ja tehdä työtä sen verran, kuin tarvitsisi tehdä. Tämä ei pätenyt Sohviin, joka oli jahdannut maalia raivoisasti koko ottelun ajan, ja usean loistopaikan jälkeen onnistui lopulta päätöserän alkajaisiksi survomaan pallon vanhanaikaisella verkkoon osapuilleen kolmen kimmokkeen päätteeksi. Lisääkin onnistumisia olisi ollut tarjolla, sillä hetken kuluttua irtopallo pomppi Sohville maalinedustalla peräti neljä kertaa putkeen. Näistä paikoista ei vielä maistunut, mutta puolitoista minuuttia ennen pelin loppua Sohvi sai päivän toisen onnistumisensa ja viimeisteli loppulukemiksi 7–0.

Viimeisessä vaihdossa laitoimme Suskin vielä todenteolla jännittämään nollapelinsä puolesta sähläämällä kilpaa oman maalin takana, vieressä ja edustalla, mutta lopulta sekunnit kuluivat umpeen ja pääsimme lataamaan akkujamme seuraavaa peliä varten.

Tilastot
Kisa

0 - 7

0 - 30 - 20 - 2
0'MaaliKaustinen Erika
5'MaaliLeppäpuska Ida
5'MaalisyöttöKaustinen Erika
10'MaaliKivelä Tanja
10'MaalisyöttöKaustinen Erika
22'MaaliMäkinen Hanna
22'MaalisyöttöKivelä Tanja
26'MaaliMäkinen Hanna
26'MaalisyöttöKaustinen Erika
32'MaaliPetroff Sohvi
32'MaalisyöttöKankaanpää Mari
43'MaaliPetroff Sohvi
43'MaalisyöttöKankaanpää Mari

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ