22
HEL
16.00
Happee Naiset, Naisten II divisioona

Happee Naiset - O2JKL II  0 - 7

koulu- ja kulttuurikampus KAARNA

Lohkokärki O2-Jyväskylä II myllytti rutiinilla murskavoiton flegmaattisessa derbyssä

Pöytäkirjaa katsomalla saattaisi luulla, että 7-0-lukemiin päättynyt ottelu oli tapahtumarikkaana viihdyttävä ja nopeatempoinen, mutta todellisuus oli hyvin kaukana siitä. Ulospäin näytti siltä, ettei kumpaakaan jyväskyläläisjoukkuetta suuremmin kiinnostanut olla pelaamassa keskinäistä otteluaan Parkanossa turnauksen viimeisenä pelinä, ja lukuisten tilastomerkintöjen välillä peli eteni usein minuuttikaupalla lähes täydessä hiljaisuudessa O2:n liikutellessa palloa hyökkäyspäässään Happeen tiiviiksi sumpuksi vetäytyneen puolustusmuodostelman ympärillä.

Meillä oli paikkamme, pääasiassa nopeilla avauksilla ja hyvällä karvauksella auenneet tilanteet, joista tehdä maaleja, mutta rehellisyyden nimissä on todettava, että O2 olisi niin ikään voinut osua huomattavasti useammin. Zeni otti maalinsuulla 32 torjuntaa, minkä lisäksi laukauksia kilpistyi runsain mitoin blokkeihin ja maalikehikkoon. Ottelu ei varsinaisesti revennyt missään vaiheessa, vastustaja vain jauhoi hyökkäyskuvioillaan tasaiseen tahtiin itselleen tilaa ja tasaisin väliajoin takatolpille ja keskisektorille haetut namusyötöt myös löysivät vastaanottajansa.

Jäähyt eivät varsinaisesti helpottaneet tilannetta, ja etenkin toisessa erässä tuomarit tuntuivat viheltävän kaksiminuuttisia jokaisesta vaparin arvoisesta rikkeestä. Ottelun kuluessa istunnolla kävivät niin Ansku kuin allekirjoittanutkin höyhenenkeveistä mailaanlyönneistä, vastustajan pelaaja heppoisesta estämisestä ja Linda työntämisestä, jonka seuraamuksia töötin vastaanottanut kaveri kertoi ottelun jälkeen autuaasti liioitelleensa.

Tämä oli yksi niitä otteluita, joissa ei ollut tarpeeksi tunnetta ja jännitystä jättämään edes karvasta jälkimakua. Se oli yksinkertaisesti otteluohjelmaan merkitty peli, jonka odotti päättyvän siinä samassa, kun se oli alkanut, ja jonka osapuolet vain hoitivat pois alta. Pahoittelen lyhyttä, harvasanaista raporttia, mutta siitä ei yksinkertaisesti ole enempää sanottavaa.

Tilastot

0 - 7

O2JKL II
0 - 20 - 20 - 3
10'Jäähy: 2minKärkelä Anmariia
21'Jäähy: 2minLatio Linda
27'Jäähy: 2minKivelä Tanja

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ