29
SYY
16.00
Happee Naiset, Naisten II divisioona

Gunners - Happee   4 - 1

Nummikeskus

Gunners tehokkaampi maalipaikoissa – Happee taipui 1-4-tappioon

Päivän toisessa pelissä vastaan asettui Gunners, jonka kanssa käydyt väännöt olivat perinteisesti olleet tasavahvoja. Menneistä kamppailuista löytyi pääasiassa tasapelejä ja niukkoja yhden maalin voittoja puolin ja toisin. Ottelu käynnistyikin tasaisesti ja valitettavasti hieman vaisusti, kun MIG-pelin loppua värittänyt raivokas tahtotila oli päässyt laantumaan.

Siitä huolimatta viisikkopuolustus hoidettiin erän alkupuolisko kunnialla, kunnes Gunners sai johtomaalin aavistuksen halvalla. Merkkausvirhe ja pallonmenetys kulmassa johtivat siihen, että kaveri pääsi nousemaan yksinään maalille ja sijoittamaan rauhassa 0-1-osuman verkkoon. Hetkeä myöhemmin Gunners pääsi pyörityksemme jälkeen kääntämään nopeaa vastahyökkäystä ja Alma joutui rikkomaan takaapäin jäähyn arvoisesti. Tällä kertaa alivoima pysyi kuitenkin tiiviinä ja pakotti vastustajan siirtelemään palloa vaarattomasti muodostelman reunoilla koko kaksiminuuttisen ajan. Tasoitusmaalimme oli myös lähellä muutamaan otteeseen, parhaassa (ja oudoimmassa) tapauksessa pallo pyöri jo veskarin olkapäitä ja yläselkää pitkin maaliviivalla. Valitettavasti Gunners sai erän lopussa repäistyä eron kahteen maaliin, kun allekirjoittanut päätti syöttää hyökkäyspään kulmavaparin suoraan kaverin lapaan, ja seurauksena olleesta läpiajosta kiitettiin tyylikkäällä viimeistelyllä.

Toisessa erässä tarina jatkui samanlaisena. Saimme luotua tilanteita, välillä näyttävilläkin syöttökuvioilla, mutta niistä ei syntynyt minkäänlaista todistetta tulostaululle. Gunners puolestaan haistoi pienetkin herpaantumisemme puolustuspäässä ja pelinavauksessa, ja hyödynsi niistä syntyneet paikkansa. 0-3-lukemat olivat taulussa 19 minuutin kohdalla omituisesti pelaajamuurin takaa verkkoon liruneen rystyvedon seurauksena, ja vaihtopenkillä painotettiin, että nyt oli viimeistään aika ottaa kaverista mallia ja ruveta toimittamaan palloa määrätietoisemmin luukulle. Tähän saatiinkin hyvä tilaisuus, kun Gunners sai jäähyn ilman mailaa pelaamisesta. Etenkin Nea näytti ylivoimalla laukomisen mallia, mutta maskipelaamisen puuttuessa kavennusmaali jäi saamatta.

Mitä pitemmälle ottelu eteni, sitä selvemmin kävi ilmi, että onni ei myöskään ollut tänään myötä. Emme tiedä vielä, antaako Sini ikinä itselleen anteeksi sitä, ettei ensimmäinen Happee-maali kilahtanut tilille tässä pelissä. Yritys läpiajosta oli kaiken lisäksi vielä erittäin hyvä, mutta Gunnersin maalivahti teki pitkin pituuttaan lattialla maatessaan elämänsä pelastuksen sormenpäillään. Lisää vastoinkäymisiä seurasi Gunnersin 0-4-maalin muodossa, kun laukaus painui ihmismassan läpi useastakin peittoyrityksestä huolimatta.

Saimme toisen erän viimeisellä minuutilla tarvittavaa toivoa takaa-ajosta, kun Taiski rymisteli pallon kanssa maalinedustalle ja Sohvi tyylitteli karat sisään korkaten samalla maalitilinsä hirvipaidassa. Toinen erä ei ollut vieläkään aivan paketissa, sillä yhdeksän sekuntia ennen loppua Nealle vihellettiin kaksiminuuttinen mailaanlyönnistä.

Tästä eteenpäin likimain jokaista vapaalyönnin arvoista rikettä seurasi myös jäähy. Gunners sai oman osansa kolmannen erän alussa juuri, kun Nean jäähy oli päättymäisillään, ja pääsimme saman tien vuorostamme ylivoimalle. Jälleen kerran peli pyöri kohtuullisesti, mutta mieleenpainuvimmaksi suoritukseksi jäi erinäisten pelaajiemme omia aikoja kaatumiset vasten laitoja. Peluutus tiivistettiin jälleen kahteen ketjuun ja painetta vastustajan päädyssä yritettiin lisätä, mikä johti kyllä maalipaikkoihin, mutta välillä myös aivan kammottavaan sekasortoon omassa päässä. Kumpikaan joukkue ei kuitenkaan onnistunut lisämaalien teossa, ja ottelun viimeiseksi tilastomerkinnäksi jäi Nean päivän toinen jäähytuomio kevyestä kulmaväännössä suoritetusta tuuppauksesta. Lopettaakseni raportin positiiviseen huomioon, alivoima piti jälleen ja laukausten tielle asetuttiin tunnollisesti.

Lopputiivistelmänä voidaan sanoa, että maalipaikat täytyy jatkossa hyödyntää tehokkaammin, sillä kolme tehtyä maalia kahdessa pelissä ei yksinkertaisesti riitä. Lukemat olivat kuitenkin sen verran selkeitä, ettei tappioita kannata sen suuremmin jossitella. Sunnuntaina 13.10 palataan asiaan kotimaisemissa (joskaan ei kotiturnauksessa), kun Killerillä vastaan asettuvat sarjakärki SBS Tamppi sekä kauden ensimmäisessä Jyväskylän derbyssä O2-Jyväskylä II.

Tilastot
Gunners

4 - 1

2 - 02 - 10 - 0
8'Jäähy: 2minRinta-Pollari Alma
29'MaaliPetroff Sohvi
29'MaalisyöttöMitronen Taija
29'Jäähy: 2minVihreäsaari Nea-Leena
36'Jäähy: 2minVihreäsaari Nea-Leena

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ