Kauden 2021–2022 viimeiseen turnaukseen Äänekoskelle lähdettiin mielessä vain yksi tavoite – antaa kaudelle sen arvoinen lopetus. Edellisestä turnauksesta oli jäänyt hyvin kaksijakoiset fiilikset, sillä vaikka lohkovoitto oli varmistunut, olisi valehtelua väittää, ettei avaustappio olisi vetänyt mieltä mustaksi, eikä vastaavaa makua haluttu suuhun enää toista kertaa.

Kaikki löysivät Äänekosken uudelle, tyylikkäälle ja modernille hallille ajallaan – jotkut käytyään navigaattorin opastamina hieman vähemmän tyylikkään ja modernin vaihtoehdon pihassa kääntymässä – ja mukaan saatiin kivasti sulkeutuvan ympyrän symboliikkaa, kun alkuvuoden ottelusiirtojen ansiosta viimeisessä turnauksessa kohdattiin Flanels ja TiPa, eli samat joukkueet, joiden kanssa kausi oli polkaistu käyntiin miltei tasan seitsemän kuukautta aiemmin.

Kauden avauspelissä Flanels oli jäänyt auttamatta jyrän alle 5–0, ja alusta saakka olikin selvää, että nyt vastustaja kävi päälle aivan toisenlainen voitonnälkä silmissään. Flanels oli joka kaksinkamppailussa aina hippusen meitä terävämpänä ja karvasi aggressiivisesti. Hyökkäyspäässä meidänkin pelimme toimi ihan kelvollisesti, mutta sinne pääseminen oli välillä työn ja tuskan takana. Kymmenen minuutin pelin jälkeen puolustuspään haparoinnit kostautuivat ja linjan taakse unohtunut vastustajan kärki pääsi tälläämään Flanelsin johtoon.

Tällaisina vaikeina hetkinä tarvitaan kylmähermoisia ratkaisijoita, ja minuutti ennen avauserän loppua Annika astui valokeilaan laukomalla viivasta tykin, joka pomppi ties mitä kautta verkkoon ja pelasti meidät tauolle 1–1-tasatilanteessa. Annika on sen verran vahvasti profiloitunut maalintekijäksi, että tulospalveluun ilmestynyt nimi noteerattiin hämmästyneillä viesteillä aina Jyväskylästä saakka.

Toisen erän tärkein pointti oli puolustustyöskentelyn tarkentaminen, sillä hyökkäyspelissä ei vieläkään ollut mitään muuta vikaa kuin viimeistely. Jatkuvasti tuli vaihtoja, joissa saimme aikaan viidestä kuuteen hyvää maalipaikkaa, ja jaksoimme sitkeästi luottaa siihen, että sellaisella tahdilla ne tarvittavat osumat tulisivat ennen pitkää. Kävi kuitenkin niin kuin salibandyssa monesti turhauttavasti käy, että jos et tee itse, vastustaja tekee. Siitä huolimatta, että meidän johtomaalimme tuntui suorastaan roikkuvan ilmassa, Flanels käytti yhden kakkoserän paikoistaan hyödyksi ja pääsi toiselle erätauolle 1–2-johdossa.

Kolmanteen erään tuli lupa käydä kovempaa päälle, ja erä alkoikin ihanteellisesti, kun kesken Flanelsin pyörityksen Ida riisti pallon viivassa pakin lavasta, karkasi läpi ja viimeisteli kylmänrauhallisesti maalivahdin ohi yläkulmaan 2–2-tasoituksen. Neljä minuuttia myöhemmin saimme oivan tilaisuuden siirtyä ottelussa ensimmäistä kertaa johtoon, kun pääsimme pyörittämään ylivoimaa. Kahden minuutin myllytys ei tuottanut tulosta, mutta vain pari sekuntia sen päättymisen jälkeen pallo saatiin pudotettua maalin takaa Idalle, joka tälläsi päivän toisellaan tilanteeksi 3–2.

Johtoaseman kerran saatuamme emme päästäneet sitä enää näpeistämme, vaikka Flanels hakikin tasoitusta raivokkaasti. Viimeisten hetkien ajan vastustaja iski päälle kuudella kenttäpelaajalla ilman maalivahtia, ja viisitoista sekuntia ennen loppua allekirjoittanut pääsi viimeistelemään tyhjään häkkiin loppulukemat 4–2 ja varmistamaan, että tämä vaikea, vauhdikas ja tasainen ottelu saatiin lopulta kärsivällisyydellä ja rutiinilla käännettyä meidän eduksemme.