26
SYY
17.00
NAISET, Sisä-Suomen naisten 3.div

Happee - Tipa  5 - 1

Uuraisten koulukeskus

Kausi 2021–22 sai arvoisensa alun, kun heti ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui pitkästä aikaa perinteikäs, pitkältä ajalta tuttu vastustaja TiPa. Uuraisilla pelatun turnauksen avausminuuteilla oli helppo huomata, että oli kulunut melkein vuosi siitä, kun viimeksi olimme sarjapisteistä pelanneet, sillä otteista paistoi jännittäminen ja haparointi. Erän vanhetessa saimme kuitenkin pelistä yhä vankempaa otetta ja pääsimme luomaan. Mallia näytti etenkin kapteenistoon tänä syksynä nimitetty Erika, joka nousi tuon tuostakin räväkästi pakin paikalta hyökkäyksiin ja testasi vastustajan maalivahtia napakoilla laukauksilla. Kuparisen rikkoi kuitenkin kuuden minuutin kohdalla Jenni, joka palasi täksi kaudeksi Jyväskylään ja hirvipaitaan muutaman vuoden poissaolon jälkeen, ja muistutti heti vetopelotteestaan laukomalla ennakkoluulottoman soolon päätteeksi tilanteeksi 1–0. Hienot debyytit saivat jatkoa, kun vain kymmenen sekuntia ennen ensimmäisen erän loppua toinen täksi kaudeksi Happeen riveihin saapunut pelaaja, Hanna M., laukoi vaparin jälkitilanteesta 2–0-osuman. Tämän pukukoppimaalin turvin oli paljon mukavampi lähteä erätauolle, vaikka paljon parannettavaa peli-ilmeessä vielä olikin.

Toisen erän keskeisimmäksi teemaksi nousivat jäähyt. Ensimmäiseksi TiPan pelaaja joutui istunnolle mailan nostamisesta, ja valmistavissa treeneissä hiukan takkuillut ylivoimakoostumus pyöritti tällä kertaa kärsivällisesti, kunnes Erikan sivallus viivasta löysi tiensä alakulmaan ja vei Happeen jo kolmen maalin karkumatkalle. Seuraavaksi TiPa otti jäähyn liian monesta pelaajasta kentällä (sen jälkeen, kun olimme itse pelanneet huomaamatta kuudella kenttäpelaajalla noin puolen minuutin ajan), ja vain minuuttia myöhemmin toisen jäähyn, jälleen samasta syystä. Näin ollen pääsimme pelaamaan hyvän aikaa viidellä kolmea vastaan, ja siinä oli sen verran tilaa sahata, että tuloksena oli kauden tähän mennessä kaunein maali, jossa pallo liikkui silkkisesti yhdellä kosketuksella pelaajalta toiselle ja lopulta Ida siirsi sen takatolpilta tyhjään häkkiin. Tämän jälkeen jouduimme vielä itsekin tasavajaan kautta alivoimalle, kun Ansku otti kakkosen mailaanlyönnistä, mutta AV-nelikkomme kesti paineen ja pääsimme toiselle erätauolle 4–0-johdossa.

Kolmannen erän alussa Ida viimeisteli illan toisen täysosumansa allekirjoittaneen maalinedustan poikki vippaamasta tarjoilusta, mutta 5–0-tilanteessa maalihanat menivät visusti umpeen. Viimeinen erä vietettiin meidän osaltamme lähinnä päätössummeria odotellen, siinä missä TiPa pisti uuden vaihteen silmään. Maalinsuulla hyviä otteita esittäneen Suskin nollapeli pilattiin pienellä kommunikaatiokatkoksella puolustuspäässä ja pomppivalla irtopallolla, johon vastustaja reagoi nopeimmin ja pääsi rokottamaan. TiPa sai 5–1-maalista hengen päälle, siinä missä me aloimme tehdä asioista itsellemme mahdollisimman vaikeita. Tästä hätiköimisestä ja hermoilusta vastustaja olisi aivan hyvin voinut rankaista vielä toistamiseen, mutta tällä kertaa säästyimme enemmiltä vastaiskuilta. Voitto kauden ensimmäisestä ottelusta on kuitenkin aina tärkeä ja vapauttava, vaikka ei tulisikaan näteimmällä mahdollisella suorituksella, joten otimme tuloksen ilomielin vastaan ja siirsimme katseet saman tien seuraavaan peliin


Tilastot

5 - 1

Tipa
2 - 02 - 01 - 1
5'MaaliKauppila Jenni
5'MaalisyöttöHuhtala Siiri
14'MaaliMäkinen Hanna
14'MaalisyöttöTukia Veera
20'MaaliKaustinen Erika
20'MaalisyöttöKivelä Tanja
27'MaaliLeppäpuska Ida
27'MaalisyöttöKivelä Tanja
28'Jäähy: 2minKärkelä Anmariia
28'Jäähy: 2minKärkelä Anmariia
32'MaaliLeppäpuska Ida
32'MaalisyöttöKivelä Tanja

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ