Harrasta lähellä kotia - G-junioreihin kaupunginosajoukkueet ja harrasteliigan turnaukset
Julkaistu: 02.07.2020 00.00

Harrasta lähellä kotia - G-junioreihin kaupunginosajoukkueet ja harrasteliigan turnaukset

Happeen junioritoiminta laajenee ja kehittyy Jyväskylän alueella, kun seura panostaa lasten harrastetoimintaan entistä voimakkaammin tulevaisuudessa. Viimeisen kolmen vuoden aikana hurjasti kasvanut Heimo Hirven salibandykoulu jatkaa edelleen toimintaansa 1- ja 2-tasolla, mutta 3-tasoa salibandykoulussa ei enää ole. Sen korvaa uusi G-junioreiden joukkuetoiminta eri kaupunginosissa ja sen myötä kauden aikana pelattava turnausmuotoinen G-junioriliiga. Ilmoita lapsesi mukaan nyt!

G-junioriliigan tavoitteena on tarjota lapsiperheille mahdollisuus harrastaa ja liikkua lähellä kotia turvallisesti ja edullisesti. G-juniorien kaupungiosajoukkueet muodostuvat tulevalla kaudella 2013-2015 syntyneistä tytöistä ja pojista. Kaupunginosajoukkueet harjoittelevat kerran viikossa laadukkaassa ohjauksessa ja pelaavat kauden aikana kaksi G-junioriliigan turnausta keskenään.

G-juniorien kaupungiosajoukkueiden toimintaa tukevat vahvasti Happeen miesten liigajoukkueen liigatähdet, jotka toimivat eri kaupunginosajoukkueiden kummeina tulevalla kaudella. Kummitoiminta sisältää sen, että liigatähdet vierailevat kauden aikana syksyllä ja keväällä kaupunginosajoukkueiden harjoituksissa innostamassa lapsia liikkumaan ja harrastamaan salibandya.

- Viime kauden aikana teimme laajan kyselyn Jyväskylän alueen lapsiperheille, jossa kartoitimme kuinka he haluaisivat Heimo Hirvi salibandykoulua kehitettävän tulevaisuudessa. Saimme mahtavan määrän vastauksia. Ja loistavia ideoita ja kehitysehdotuksia, joita halusimme lähteä toteuttamaan heti tälle tulevalle kaudelle. Kertoo Happee valmennuspäällikkö Tero Kotilainen.

- Tämä uusi G-junioreiden kaupungiosajoukkuetoiminta, jolla korvataan nyt Heimo Hirvi salibandykoulun 3-taso, on yksi niistä saaduista kehitysideoista, jossa on kuunneltu lapsiperheiden toiveita. Tässä on pyritty lasten idolit (Happeen miesten liigatähdet) sitouttamaan kummeina vahvasti mukaan toimintaan ja siten innostamaan lapsia liikkumaan ja harrastamaan salibandya. Lisäksi harjoitusajat ja -paikat on suunniteltu siten, että harrastaminen ja liikkuminen on tehty mahdolliseksi lähellä kotia. Harrastamisen hinta on pyritty pitämään myös edullisena lapsiperheille. Lisäksi kauden aikana pelattavat G-junioriliigan turnaukset antavat lisä-innostusta lapsille viikottaiseen harjoitteluun, lisää Kotilainen.

Happeella on uuden G-junioritoiminnan lisäksi toiminnassa jo yksi G-juniorijoukkue, joka on ns. kilpajoukkue. Kilpajoukkue pelasi jo viime kaudella Intersport-liigaa ja jatkaa edelleen saman sarjan pelaamista tulevalla kaudella. Se toimii kilpajoukkueiden toimintaperiaatteiden mukaisesti, kun taas nämä uudet G-juniorijoukkueet eri kaupunginosissa toimivat harrastejoukkueiden toimintaperiaatteilla.

Ilmoittautumiset kaupunginosajoukkueisiin on avattu.

Vanhemmat voi valita lapselleen oman alueen kaupunginosajoukkueen ja ilmoittaa hänet toimintaan mukaan. Kaikki ilmoittautumiset on avattu ja joukkueiden ryhmiin kerätään nyt pelaajia.

Ilmoittaudu mukaan täältä: https://www.happee.fi//joukkueet/2152/lomake/607/ilmoittaudu-happee-g-juniorien-liigaan

Joukkueiden toiminta alkaa syyskuun alussa viikolla 36 ja G-junioriliigan kausi kestää huhtikuun loppuun asti. Joukkueet toteutetaan, kun osallistujia löytyy vähintään 15 pelaajaa / kaupunginosajoukkue.

Kausimaksu on 240€, joka sisältää seuran jäsenmaksun, vakuutuksen osallistuvalle lapselle, viikottaisen ohjauksen harjoituksissa, seuran pelipaidan ja oikeuttaa seuran kaikkiin jäsenetuihin. Hinta sisältää myös kauden aikana pelattavien kolmen turnauksen kulut. Niistä ei lisäkustannuksia tule.

- Toiminnan hinta on paketoitu edulliseksi ja läpinäkyväksi ilman mitään piilo- tai lisäkuluja. Joissakin seuroissa on tapana ilmoittaa alhainen hinta, jotta toiminta saataisiin näyttämään edullisemmalta, kunnes sitten tuleekin matkan varrella lisäkuluja; plus tämä ja plus tämä jne. Näin ei meillä ole. Olemme tässäkin asiassa kuunnelleet lapsiperheitä, tarkentaa valmennuspäällikkö Kotilainen.

Yhden toiveen seuran valmennuspäällikkö kertoo vielä lopuksi.

- Toivottavasti joukkueisiin ilmoittautuisi mukaan myös paljon tyttölapsia, lopettaa Kotilainen haastattelun.

Kaupunginosajoukkueet sekä niiden harjoittelu-ajat ja paikat:

- HAPPEE KUOKKALA: Kuokkalan graniitti ampumahalli, sunnuntai klo 15:00-16:00 (Kummipelaaja: Eemil Ukkonen)

- HAPPEE KELJONKANGAS: Keljonkankaan koulu, perjantai 16:30-17:30 (Kummipelaaja: Peter Kotilainen)

- HAPPEE PALOKKA: Palokan liikuntahalli, tiistai klo 16:30-17:30 (Kummipelaaja: Lauri Viitala)

- HAPPEE VAAJAKOSKI: Vaajakosken koulu, maanantai klo 17:00-18:15 (Kummipelaaja: Jonne Junkkarinen)

Valitse joukkueesi ja ilmoittaudu mukaan: https://www.happee.fi//joukkueet/2152/lomake/607/ilmoittaudu-happee-g-juniorien-liigaan

Seuran uusimmat

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ