Happee D2 sarjakärjessä Sisä-Suomen D1-poikien aluesarjassa
Julkaistu: 09.03.2020 00.00

Happee D2 sarjakärjessä Sisä-Suomen D1-poikien aluesarjassa

Kun Happee D2:n tilausajobussi lähti Monnarilta viime sunnuntaiaamuna kello yhdeksän, joukkueen sijoitus Sisä-Suomen D1-poikien aluesarjan lohkossa E oli jaettu toinen sija yhdessä KOOVEE:n kanssa pisteen verran Classicin takana. Jatkolohkossa pelatuista kahdeksasta pelistä pojat olivat voittaneet viisi (alkulohkossa voitettiin kaksi), joten pienestä ailahtelusta huolimatta kauden aikana oli kertynyt odotusten mukaisesti runsaasti kokemusta, mutta myös niitä sarjapisteitä. Onnistumisethan ruokkivat lisää onnistumisia, niitä olikin kauden aikana tullut hienosti. Tämähän on joukkueen ensimmäinen kausi aluesarjassa.



Bussi matkasi siis Toijalaan, reilun kahden tunnin ajomatkan päähän. Tämä taisi ollakin tähän mennessä pisin pelireissu tällä kaudella, aiemmat pelit ovat olleet Tampereella, Kangasalla, Parkanossa ja Jyväskylässä. Tällaisten pelireissujen yksi suurimmista anneista on se itse matkanteko joukkueena, näin pojat tutustuvat paremmin toisiinsa ja joukkue hitsautuu paremmin kasaan. Ja matkathan tehdään ihan samoin kuin Happeen edustusjoukkuekin tekisi: käydään siis syömässä jossain matkan varrella, hallille päästessä käydään ottamassa alkulämmittelyä ulkolenkin muodossa (tällä kertaa jalkapallon muodossa kun Toijalassa oli hyvä tekonurmi käytössä), pidetään joukkuepalaveri tulevasta pelistä ja peluuttamisista ja tehdään vielä pallollinen lämmittely ennen pelin alkua. Ensimmäisessä pelissä onkin sitten oltava hereillä, nimittäin yleensä se paremmin "valveillaoleva" joukkue on niskanpäällä. Myös näiden pelireissujen toisessa pelissä on suuressa roolissa ns. henkinen valveustila. Näin oli myös tällä Toijalan pelireissulla. On siis hyvä olla ajoissa pelipaikalla, jotta ehditään kunnolla valmistautua ensimmäiseen peliin.




Toijalassa kohdattiin ensimmäisessä ottelussa KOOVEE Punaiset, joka ennen tätä ottelua oli samoissa pisteissä meidän kanssa eli jaetulla toisella sijalla Classicin perässä. E-lohkon kaksi parasta joukkuetta pääsevät Sisä-Suomen ja Länsirannikon yhteiseen loppuhuipentumaan taistelemaan sijoituksesta neljän parhaan joukkueen joukossa. Näin ollen näissä kauden viimeisissä aluesarjan otteluissa on panosta. Näin oli myös ottelussa KOOVEE:ta vastaan, ja sen myös huomasi poikien otteista, sillä nyt oltiin hereillä heti ottelun alussa ja jaksettiin keskittyä itse peliin. Ensimmäinen erä oli vielä maaliton, mutta toisessa erässä maalitehtailu alkoi ja lukemat toisen erän jälkeen olivatkin Happeelle 0-4. Kolmannessa erässä syntyi osumia molempiin päihin, mutta pysyttiin silti ns. niskan päällä loppuun saakka ja saavutettiin hienosti voitto lukemin 3-6. Tästä oli hyvä lähteä päivän toiseen otteluun Pekolan Iskua vastaan.



Toisessa pelissä ei kuitenkaan ehkä enää oltu yhtä tarkkoja oman puolustuspelaamisen kanssa, saatettiin yrittää liian suoraviivaisesti saada maalia aikaiseksi. Ensimmäisen erän jälkeen johdettiin 1-0, mutta heti toisen erän alussa PIsku pääsi tasoihin ja pian maalin johtoonkin, koska ei oltu aivan hereillä ja haettiin liian ahnaasti seuraavaa maalia. Ehkä se toimi kuitenkin hyvänä herätyksenä, sillä ei mennyt pitkään kun Happee siirtyi jälleen johtoon. Erätauolle mentiin lukemin 3-2. Kolmannessa erässä tehtiin vielä kolme maalia vastustajan tehtyä yhden maalin, joten loppulukemiksi tuli edellisen pelin tavoin 6-3 voitto meille. Tämä tiesi nousua sarjakärkeen 14 pisteellä, mutta heti perässä on Classic 13 pisteellä (yksi ottelu vähemmän pelattuna), KU-68 12 pisteellä ja KOOVEE 11 pisteellä. Muut lohkon joukkueet ovat hieman kauempana takana. Viimeisillä kahdella ottelulla on siis paljon panosta loppuhuipentumaan pääsyn kannalta, mikään ei ole vielä varmaa vaikka hienosti sarjakärjessä tällä hetkellä vielä ollaankin. Viimeiset aluesarjan pelit pelataan maaliskuun lopussa, silloin kohdataan YPA sekä Classic.

Seuran uusimmat

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ