Hirviteatterin ensinäytös oli sunnuntaina koronan jälkeen
Julkaistu: 22.09.2020 00.00

Hirviteatterin ensinäytös oli sunnuntaina koronan jälkeen

Maaliskuussa korona-viruksen takia keskeytetty salibandyliiga käynnistyi Happeen osalta sunnuntaina.

Ilmassa on ollut monenlaisia kysymysmerkkejä vallitsevan tilanteen takia. Sunnuntai kuitenkin osoitti, että ottelutapahtumien järjestäminen on täysin mahdollista, kun turvajärjestelyt ovat oikeanlaiset.

Ja ne olivat. Ohjeistuksia oli joka puolella, oli käsidesiä ja todella usein muistutettiin turvaväleistä. Ihmiset pitivät erinomaisesti muun muassa kioskien jonoissa turvavälit, ja vain selkeästi samaa seuruetta olevat olivat keskenään.

Ainoa miinus voidaan todeta, että ihmiset käyttävät edelleen aika niukalti kasvomaskeja, vaikka toki niitäkin näkyi ja niitä oli myös paikan päällä myynnissä.

Sen lisäksi live-urheilulle on selkeä tilaus, vaikka vie varmasti aikansa, että ihmiset löytävät täydessä mittakaavassa tapahtumiin. Tai ainakin siinä mittakaavassa, mikä on ohjeistusten mukaista.

Happeen ottelutapahtumaa voi puhtaalla sydämellä sanoa nimenomaan tapahtumaksi isolla T:llä. Alkushow ja muukin toiminta vetää vertoja ihan mille vaan suomalaiselle urheilutapahtumalle. Sen lisäksi on erikseen mainittava, että hintataso, mistä monesti eri urheilutapahtumissa puhutaan, on lapsiperheellekin hyvin siedettävä.

Huippu-urheilua Jyväskylän ytimessä näillä "spekseillä" kannattaa saapua katsomaan. Korona aikana tälläiset tapahtumat ovat erityisen tärkeitä monestakin syystä - mutta ei vähiten siksi, että Hirviteatteri on erinomaista vastinetta rahoille.

Kirjoittanut vieraileva kolumnisti Tapani Kalliokoski

Happee Ry

0792665-8

Toimisto: Pääskyntie 4

40320 JYVÄSKYLÄ