| A Finaalit 2012 |
Liput: Aikuiset 7€. Lapset, opiskelijat, varusmiehet yms 4€. |
||||
| Happee A jälleen Suomen mestari! |
|
Jos oli sunnuntain peli uskomaton trilleri Mosalla, ei keskiviikkoinenkaan ilta Monnarilla jättänyt katsojille pureskelemattomia kynsiä tai nitroja purkkiin. Happee nousi uskomattomalla tavalla päätöserässä neljän maalin takaa pahasta sillasta tasoihin, ja lopulta ohi Suomen mestaruuteen jatkoajalla lukemin 6-5(0-2,0-1,5-2,1-0). Voittomaalista vastasi toisen ottelun tapaan pudotuspelien pistepörssin ykkönen Joonas Pylsy (12 ottelua, 14+15=29) ajassa 66.15 Panu Kotilaisen syötöstä. Näin Jyväskylässä juhlitaan käsittämättömästi neljättä peräkkäistä A-junioreiden SM-kultaa, saavutusta johon kukaan ei ole likimainkaan pystynyt eikä tule lähiaikoina, jos koskaan, yltämään.
Selkä seinää vasten otteluun lähtenyt Erä oli koonnut rivinsä erinomaisesti sunnuntain musertavasta päätöksestä, ja joukkue loisto-ottelun pelanneen maalivahti Santtu Strandbergin johdolla näytti heti alusta asti olevansa tosissaan viemässä sarjaa takaisin Tapanilaan. Happee hieman jännitti 754-päistä yleisöä, eikä tekeminen ollut totutun rentoa. Erä vieraille 0-2 Tuomas Iiskolan ja Mikko Pasasen maaleilla. Toisessa erässä Happee alkoi saada otetta yhä enemmän, mutta Erä puolusti hyvin ja Strandbergin maali oli kuin noiduttu. Nolla pysyi sitkeästi isäntien maalisarakkeessa. Erä sen sijaan iski yhdestä harvoista paikoistaan, maalintekijänä jälleen Pasanen. Kahden erän jälkeen tilanne 0-3. Kolmas erä alkoi odotetusti valtavalla Happeen mylläkällä, mutta kun palloa ei tolppia lähemmäksi saatu niin tiesihän sen miten siinä käy. Tomi Palin ampui ylivoimalla kimmokkeen ja tolpan kautta satumaisella tuurilla lukemiksi 0-4 ja Monnari haukkoi todella henkeään. Happee ei olisi kuitenkaan Happee, jos se luovuttaisi. Reilu minuutti myöhemmin kuparinen vihdoin särkyi, kun kuulemma maaginen naistennaurattaja Topi Kuosmanen iski kaukaa yläriman alle Lassi Kotovaaran syötöstä. Neljä minuuttia myöhemmin iski maalin edestä kaksikko Pa Kotilainen-Pylsy ja ero oli enää kaksi maalia. Vain hetki tästä hurjaan metakkaan äitynyt Monitoimitalo kuitenkin hiljeni, kun Teemu Taskulan putoava lehti maskin takaa painui puolesta kentästä sisään, 2-5. Jälleen vain minuutti tästä, kapteeni Juuso Maijala raapaisi suoraan syötöstä tarkasti etukulmaan, 3-5. Raivoisa painostus jatkui vaihto vaihdon perään, ja ajassa 55.28 Lauri Liikanen sai nauttia Tommi Moilasen loistavasta esityöstä tyhjään maaliin kaventaen eron enää yhteen. Tässä vaiheessa Erä näki parhaaksi ottaa aikalisän, sillä se ei ollut pystynyt hyökkäämään ensimmäisen kavennusmaalin jälkeen enää juuri lainkaan. Kaksi ensimmäistä erää paikkoja tuhlaillut Liikanen innostui onnistumisestaan ja seuraavassa vaihdossa sama tutkapari iski jälleen. Lukemat 5-5 ja huikea nousu takaa oli totta. Viimeisellä minuutilla Happee lyötiin vielä siltaan, kun vanhemman Kotilaisen nähtiin pelanneen "viallisella tai vaarallisella mailalla", kuten sääntöpykälä tietää kertoa. Happee taisteli kahden minuutin alivoiman, ja sai upealle nousulleen kruunun jatkoajan seitsemännellä minuutilla ajassa 66.15. Pylsy toimitti pallon maalille, ja jostain puolustajan ja maalivahdin kautta pallo löysi tiensä yli maaliviivan ja juhlat olivat valmiit alkamaan. Ottelusarjan hahmo Pylsy näki kokemuksen kääntäneen tämänkin ottelun voitoksi. "Tuntuu, että kaveri lopetti pelaamisen siinä vaiheessa, kun me vasta aloitimme. Me tiesimme, miten näitä pelejä voitetaan ja se auttoi meidät voittoon", Pylsy tuumi. Omalle ratkaisijan roolilleen sankari ei tunnu löytävän sen erikoisempaa syytä. "Kova yrittäminen yleensä palkitaan, niin myös nyt. Kyllähän siinä tuuriakin aina tarvitaan". Finaalisarja oli huikean tasainen täynnä loistavia pelejä ja pelaajia, ja A-nuorten ensimmäistä kertaa ilman lohkojakoja pelattu sarja sai arvoisensa päätöksen. Erä osoitti ansainneensa paikkansa finaalissa, mutta klassinen liialliseen puolustusmoodiin siirtyminen kostautui kolmannessa kamppailussa, eivätkä voitot 3-0 jätä jossitteluille sijaa. Happee oli loppuhetkillä kaikissa otteluissa etevämpi, ja täten ansaitsi mestaruutensa, muistin varmaankin jo mainita että NELJÄNNEN peräkkäisen sellaisen! Näitä kaikkia neljää mestaruutta on ollut voittamassa neljä pelaajaa: Panu Kotilainen, Tommi Moilanen, Otto Tikka ja Atte Laitinen. Ei pöllömpi suoritus, ei tule ihan äkkiseltään mieleen muita joukkuepalloilijoita, joilla olisi yhdeltä juniorisarjatasolta neljä SM-kultaa. Sarjan tasaisuutta ja otteluiden huikeutta hämmästeli myös todellinen taistelun ruumiillistuma, ilman terveitä raajoja finaalit raatanut Moilanen."Ihan älytön sarja, enpä muista pelanneeni kahta tuollaista peliä mitä nuo viimeiset oli. Väsynyt, mutta onnellinen olo", Molo tiivisti. Finaalisarja myös osoitti sen, ettei ole taaskaan mitään syytä epäillä menestyksen jatkuvuutta. B-juniorit hienosti välieriin avittaneet Kotovaara, Peter Kotilainen ja Johannes Jokinen muiden muassa kypsillä esityksillään osoittivat, että takaa on tulossa uusia, nuoria vastuunkantajia jotka ovat näitä pelejä ratkomassa vielä monen monta vuotta vanhempien siirtyessä syrjään. Syksyllä, Happeen majailtua toiseksi viimeisenä, ruoriin tarttunut valmentajavelho Jose Mourinho-Kansalainen ylisti joukkueensa pääkopan toimivuutta. "Kyllähän tämä nimenomaan henkiseen kanttiin ratkesi tämä sarja. Kaikki pelit mentiin tasaisesti, mutta jokaisella kerralla me vaan otettiin se voitto". Kausi ei kuitenkaan ollut missään nimessä helppo. "Alussa oli hankalaa, kun ei ollut oikein minkäänlaista systeemiä, mutta kyllähän se siitä sitten lähti. Joukkue oli hyvin sitoutunut, ja sitä oli alusta asti helppo valmentaa", Kaasa hehkutti. Hirvilauman henkistä kanttia korosti mestaruushuumassa myös neljän kullan Panu. "Tämä joukkue on aivan sanoinkuvaamaton. Vaikka olimme neljä maalia takissa, en epäillyt hetkeäkään ettemmekö nousisi", Väliherra ilmoitti. Viidennen mestaruuden hän näkee selkeästi tavoiteltavan arvoisena. "No kyllähän ne sormet pitäisi saada täyteen ensi vuonna!" Kausi on siis onnellisesti paketissa Happeen osalta, ja nuoret miehet on mahdollista bongata juhlahumussa Jyväskylän yösydämestä. Ainoa jännitettävä asia on enää, mitä tämän vuotiselle pokaalille tapahtuu..vaikka ainahan "sen voi koljata". Ensi keväänä viides? Ei kai nyt sentään?! Kolmannen finaalin tehomiehet: Lauri Liikanen 2+0, Joonas Pylsy 1+1, Panu Kotilainen 1+1, Tommi Moilanen 0+2, Toni Kuosmanen 1+0, Juuso Maijala 1+0, Lassi Kotovaara 0+1, Jonne Junkkarinen 0+1 HP
|