|
Happeen pelit Salibandyliigassa jatkuvat keskiviikkona, kun vastaan marssii kurinalainen lauma Hämeenlinnasta. Happee on saalistanut alkukauden neljästä ottelustaan kolme pistettä ja lisäpisteet olisivat ehdottomasti tarpeen. Trackers sen sijaan on saanut koottua tähän mennessä kaksi pistettä voitettuaan kotonaan TPS:n viime lauantaina.
Tehomiehiä ja divarin katsomattomia kortteja
Muutaman vuoden takainen välieräjoukkue Trackers on ollut parin viime kauden jälkeen todellinen pelaajien kesämarkkinatapahtuma, josta pelaajia on kupattu niin Tampereelle kuin pääkaupunkiseudullekin. Vahvistuksia Trackers on haalinut lähinnä aladivareista ja junioreista. Vaikka esimerkiksi Trackersin viime kauden ykkösnyrkki siirtyi lähes kokonaan muihin seuroihin, ei keskiviikon vastustajaa voi kuitenkaan aliarvioida. Trackers on pelannut alkukauden erittäin kurinalaista ja matalaa karvausta, mikä voi olla vielä monelle vastustajalle myrkkyä. Vastahyökkäyksiin nippu lähtee myös vaarallisesti.
Vaikka joukkuetta onkin kokenut menetyksiä, löytyy divareista kelpo pelimiehiä. Tämäkin on syytä pitää mielessä keskiviikon ottelussa, sillä peli ratkaistaan kentällä, ei kausijulkaisun nimilistoilla. Lisäksi Trackersilla on voitto alla edellisestä ottelustaan TPS:sää vastaan, joten vierasjoukkue tulee varmasti latautuneena Jyväskylään. Trackersin tehomiehiä ovat tähän mennessä olleet viisikko Parikka, Nurminen, Saarinen, Ihalainen ja Johansson. Nämä viisi hyökkääjää ovat iskeneet yhteensä 37 paunaa, kun koko loppujoukkue on saanut aikaiseksi vasta 9 pistettä.
 Happee hamuaa ensimmäistä kotivoittoaan keskiviikona 13.10 klo 18:30
Happeella vielä tekemistä omassa pelissä
Happeen kauden ensimmäinen ottelu Kooveeta vastaan pysyi hyvin kasassa, mutta viimeisimmissä otteluissa on näkynyt edelliseltä kaudelta tutuksi tullut epätasapaino ja puolustuspään vuotaminen. Tällä kaudella kotivoittoa ei vielä Hirvilaumalta ole nähty, mutta josko kolmas kerta sanoisi toden. Se on ainakin varmaa, että vastahyökkäysjoukketta vastaan pelatessa ei löysään alastuloon tai puolustuspään sekoiluihin ole varaa. Myös rohkeat pallon ylöstuonnit ja puolustajien tuki hyökkäyspäässä korostuvat huomisessa ottelussa.
Kolme tasaista kenttää Happeen aseena
Happeen joukkueessa tehot ovat jakautuneet melko tasaisesti ja kaikki kolme kenttää pystyvät ratkaisuihin. Arto "Bräy" Mikkonen jatkaa Hirvilauman Tupla- pelaajana, ja Paul "Herra" Kotilaisen ympärille kasattu kenttä onkin toiminut hyvin sekä tasakentällisin että ylivoimalla. Lisäksi Oulun mysteerimies Jouni Määttä on ansainnut raadannallaan ja riistoillaan alkukaudella jo hyvän määrän syöttöpisteitä. Edellisessä pelissä Turussa myös Johnny Kotro tökkäsi auki maalitilinsä Hirvipaidassa. Keskiviikkona vaaditaan jälleen kaikilta kolmelta kentältä tehoja, mutta ennen kaikkea halua ja raivoa puolustukseen ja alastuloon.
Tässä taisteluntahdossa oma sijansa on myös jyväskyläläisellä kotiyleisöllä. Trackers on valmentajansa Jani Bladin johdolla ollut aina melko tulisieluinen nippu, joten ottelusta on helposti ennakoitavissa ainakin värikäs ja tunnepitoinen. Happeen nuori joukkue ei kuitenkaan kaihda pikku huutelua tai fyysistä peliä, joten laitoja korjailtaneen huomennakin useammin kuin naapurin tuontiautoa.
Flunssa-aalto hellittämässä
Kuumeen jälkitaudin vuoksi Turun pelin väliin jättänyt Lasse Riitesuo palannee kokoopanoon keskiviikkona. Joukkuetta vaivannut flunssa-aalto alkaa jo helpottamaan, mutta ainakin puolustajat Tommi Moilanen ja Jonne Junkkarinen ovat pienten loukkaantumisten vuoksi sivussa keskiviikkona.
Happee - Trackers keskiviikkona 13.10. klo 18.30 Monitoimitalolla. Käsiä yhteen ja tunnetta sekä peliin että katsomoon! Taistellaan yhdessä ensimmäinen kotivoitto ja katkaistaan Trackers -otteluiden tappioputki!
Salibandyliigan ja Happeen tilastot
Lue myös KSML:n Hirvimettän uusin kirjoitus
Joukkueiden edelliset kohtaamiset Salibandyliigassa
2009-2010 Happee-Trackers 4-10 Trackers-Happee 6-5
2008-2009 Happee-Trackers 6-7 Trackers-Happee 5-4
2007-2008 Trackers-Happee 5-1 Happee-Trackers 5-10
2006-2007 Trackers-Happee 7-2 Happee-Trackers 3-8
2005-2006 Happee-Trackers 5-4 Trackers-Happee 8-0 Trackers-Happee 9-3


|