| Lauantaina Hirviluolassa Classic |
|
Happeen tammikuun viimeinen kotiottelu on tänä lauantaina Tampereen Classicia vastaan. Puoli seitsemältä alkavassa kamppailussa Hirvilaumaa vastaan tulee erittäin taitava joukkue, jonka nimilistasta voisi nostaa nimen toisensa perään tarkempaan tarkasteluun ja ryydittää erikoismaininnoin.
Kovia nimiä ja kokemusta vastassa Vaikka tulisieluisen valmentaja Pasi Peltolan joukot menettivätkin maalinsylkijä Sami Nymanin valitettavan loukkaantumisen johdosta, löytyy Classicin nipusta silti valtava määrä maalintekotaitoa ja kokemusta. Puolustusta johtaa maailmanmestari Vesa Punkari ja aisaparina tahtia lyö melkoisen kookas ja välillä jopa hieman hermostuva Mika Savolainen. Hyökkäyspäässä hämminkiä aiheuttaa Trackersista hankittu Jussi Lehtinen ja nuorempaa kaartia edustava Joona Nieminen. Kirkkaimpana tähtenä loistaa viime MM-finaalissa pömpelin ylähyllyn muutamaan otteeseen löytänyt Lassi Vänttinen. Vänttinen on koko liigan pistepörssissä toisena muuan Lasse Riitesuon kanssa tasapistein. Edellisessä joukkueiden välisessä kohtaamisessa Vänttinen kyykytti Happeeta peräti tehoilla 1+5. Kaksi joukkuetta - kaksi erilaista pelityyliä Happeen ja Classicin pelitavat eroavat aikalailla toisistaan. Classic luottaa melko seisovaan peliin, jossa yksilöiden henkilökohtainen taito on suuressa roolissa maalien tekemisessä. Lisäksi taitopuolen kapasiteetti mahdollistaa tamperelaisille todellisen pallonpitoleikin sekä pitkät, vastustajaa kuluttavat hyökkäyspään pesukoneet. Ja mikäpä sitä on tuollaisella rosterilla myllätessä. Happee taas luottaa nopeisiin jalkoihin, aktiiviseen peliin ja vauhdikkaisiin vastahyökkäyksiin. Vastakkain on siis kaksi melko erityylistä joukkuetta.
Hirvet terveinä taistoon Hirvilauma on saanut valmistautua otteluun terveenä. Suuria kokoonpanomuutoksia ei liene luvassa. Lauantaina vaaditaan kotijoukkueelta venymistä ja kovaa taistelua jotta pisteet saataisiin säilymään Monitoimitalon uumenissa. Tulevassa ottelussa kannattaa seurata ainakin Arto ”Bräy” Mikkosta ja Janne ”Ei edelleenkään keksitty mitään muka-hauskaa lempinimeä” Oinosta, jotka ovat molemmat olleet hyvässä vedossa viime otteluissa. Mikkonen palasi sairastelujen jälkeen tuoreilla jaloilla kokoonpanoon, ja Oinonen taas löysi peliinsä uuden kevään siirryttyään hyökkäyskokeilujen jälkeen alakertaan. Lisäksi Oinosen pakkiparina jauhanut Kaale ”Bonaventure” Nieminen on röyhinyt viime otteluissa kaksinkamppailuvoittoja himaan kovalla prosentilla.
Classic on sarjataulukossa kolme pistettä Hirviä edellä. Pisteet olisivat todella tärkeät, sillä kaikki sijat kotiedusta play off- pelien ulkopuolelle jäämiseen ovat edelleen auki. Monitoimitalolla nähdään nöyrä, muttei nöyristelevä Hirvilauma, ja toivottavasti myös raivokkaasti kannustava kotiyleisö. Classicin yleisökeskiarvo on komeasti yli tuhannessa katsojassa, mutta kyllä Keski- Suomessakin osataan. Tervetuloa!
Happee – Classic Monitoimitalolla 23.1.2009 klo 18.30. Liput käteisellä 8€ / 5€.
Sokerina hiivan alla vielä neljä lauantai-illan jännitettä: 1 – Mitä tekee taistelupari Lasse Riitesuo – Lassi Vänttinen? Kumpi ottaa kiinnityksen joukkueurheilussa kyseenalaiseen henkilökohtaiseen kunniaan, eli pistepörssin voittoon?
2 – Miten käy valmentajien välisessä taktiikkataistossa? Viekö pidemmän korren seisova taitopeli vai jalakkaampi vastahyökkäyspeli? Entäpä pysyvätkö valmentajien huudot sekä toisilleen että kentälle asiallisina?
3 – Uskaltaako kukaan Happeen pienikokoisesta laumasta haastaa isompikokoisia Classicin pelaajia, kuten Lehtistä ja Savolaista? Niistävätkö nappulat kokeneempien nenää vai juoksevatko mörssärit pienempiensä yli? 4 – Onko Heimo Hirvi paikalla? Ainakin hän on huomenna aamupäivällä Radio Jyväskylän haastattelussa.
Kauden ensimmäinen kohtaaminen: 21.10.2009 Classic – Happee 8 – 4
Happee – Classic –ottelu Facebookissa
|