| Miehet 19.2.2012 klo 18:30 |
Otteluohjelma & liput |
||||
| Naiset 12.2. 15:00 |
|
||||
| A-junioreille karvas tappio Porissa |
|
FBT Pori - Happee A 4-3 ja. Happee matkusti sunnuntaina Poriin pelaamaan suomen cupin neljännen kierroksen peliä. Ottelun alku oli Porilaisten lievää hallintaa happeelaisten hieman puristaessa mailaa. Puntit kuitenkin tasoittuivat ensimmäisen erän loppua kohden ja molemmat joukkueet saivat rakenneltua kohtuullisia maalipaikkoja. Kuuman erän jälkeen pukusuojiin siirryttiin 1-1 lukemissa. Toiseen erään happee tiivisti ketjujaan ja sai hyvällä liikkeellä pallonhallinnan itselleen. Virheitä tehtiin kuitenkin keski-alueella liikaa joista Porilaiset iskivät vaarallisesti vastaan, mutta jälleen loistavasti torjuneen Samu Toikkasen ansiosta maali pysyi puhtaana. Ylivoimaakin tarjottiin ja jopa 5-3 vastaan, mutta rimat ja vastustajan maalivahti pelasti Porilaiset näissä tilanteissa. Todettakoon, että happeelaisten ylivoima oli myös todella luokatonta. Kotijoukkue iski yhden maalin erään ja siirtyi 2-1 johdossa toiselle erätauolle. Erätauolla sovittiin, että näytetään mihin parhaimmillaan pystytään ja ruvetaan tekemään sovittuja asioita kentällä. Kolmas erä olikin happeelaisten selvää hallintaa. Maltettiin liikuttaa palloa eikä hätäilty hyökkäyksiin lähdöissä jos selkeitä paikkoja ei ollut. Karvaus toimi myös mainiosti ja vastahyökkäyksiä tuli kuin liukuhihnalta. Happee saikin pari maalia aikaiseksi, mutta niin paljon avopaikkoja oli ettei maalimäärään voi olla tyytyväinen. Siirryttiin jatkoajalle 3-3 tilanteessa. Jatkoaika jatkui edelleen happeen selvässä hallinassa kun taas kotijoukkue ei löytäny pallon kanssa minkäänlaisia ratkaisuja happeen karvauksen avaamiseksi. Hyvistä katkoista saatiinkin taas loistavia paikkoja vastahyökkäyksillä, mutta oliko jostain tuolta yläkerrasta tullut apuja Porilaisille kun säilyivät näistä taka-iskuitta ja tekivät ratkaisumaalinsa ensimmäisestä paikastaan maalin eteen roiskaistusta kaaripallosta. - Ottaa päähän jätkien puolesta.. voitto oli tänään todellakin omissa käsissä. Oma peli saatiin kulkemaan vasta kolmannessa erässä ja jatkoajalla. Näytettiin kuitenkin tänään, että pystytään parhaimmillaan hallitsemaan peliä näinkin kovaa joukkuetta vastaan. Hirveän huolissaan ei tarvitse tämänhetkiseen tasoon olla kunhan vain maltettaisiin ottelun alusta asti tehdä sovittuja asioita, kommentoi Happeen valmentaja Aki Vilander - Ensimmäinen erä oli molemmilta aika tunnustelua ja pallo pomppi aika paljon molemmin puolin. Tilanne 1-1 kuvasi hyvin peliä. Toiseen erään sitten tiivistettiin kahteen kenttään ja peli kääntyi meidän haltuun. Erässä oli paljon ylivoimaa, josta ei kuitenkaan pystytty rokottamaan ja vastustaja iskikin erän ainoan jäähysuman päätyttyä kun meillä oli paketti todella sekaisin. Viimeiseen erään tultiin uudella asenteella ja tasoitettiin peli pian. Erä oli aivan meidän hallussa mutta ei pystytty ratkaisemaan varsinaisella peliajalla. Sitten oli taas edessä surullisen kuuluisa jatkoaika. Hallittiin peliä miten haluttiin ja saatiin paljon vetoja hyviltä paikoilta mutta mikään ei mennyt sisään. Sitten tuli se ainoa paikka vastustajalle ja verkkohan se siitä heilui. Olisihan se hieno ollut tehdä historiaa, varsinkin kun peli oli meidän hallussa, mutta ei niin ei, päätti Happeen kapteeni Olli Nuoranne. Tunnelma katsomossa oli loistava ja puitteet pelille oli hyvät. Runsaslukuiselle yleisölle tarjoiltiinkin salibandyviihdettä koko rahan edestä. Negatiivista reissussa lienee Porilaisten ylimieliset huutelut Happeen pelaajille ja yllättävät kuumana käynyt vastustajan valmentaja joka antoi kuulua mielipiteitään myös vierasjoukkueen aitioon. Positiivista oli ottelun jälkeen juttelemaan tulleet porilaiskatsojat jotka jaksoivat kehua nuorta joukkuetta ja käänsivät vielä sen verran veistä haavassa, että jatkoajan maalintekopaikat oli 7-1 happeelle. Tähdet *** Jonne Junkkarinen ** Samu Toikkanen * Olli Nuoranne Lampaat 3: ylivoimapeli 2: viimeistely 1: huutelu Tehot: Jonne Junkkarinen 1+1 Panu Kotilainen 1+0 Otto Tikka 1+0 Juuso Heikkinen 0+1 Porilaisten näkemys ottelusta FBT Pori Happeen A-juniorit jatkavat pelejään jo tiistaina sm-sarjan kotiottelulla kun vastaan asettuu NST Lappeenrannasta. Ottelu pelataan monitoimitalolla klo 18.30 alkaen. Tervetuloa kannustamaan junnut voittoon! Liput 2e |