| A Finaalit 2012 |
Liput: Aikuiset 7€. Lapset, opiskelijat, varusmiehet yms 4€. |
||||
| Vierasreissulta ei pisteitä Jyväskylään |
|
Naisten kauden ensimmäiseltä vieraspelireissulta pisteet jäivät Etelä-Karjalaan. Tiukkaakin tiukempi taisto päättyi kotijoukkue NST:n 5-4 (2-1,2-1,1-2) voittoon. Ottelun alku oli hienoista kotijoukkueen hallintaa, mutta Happee sai pelin vanhetessa juonesta kiinni ja aloitti hurjan takaa-ajon. Tällä kertaa se ei tuottanut tulosta, ja Happee jäi harmittavasti maalin päähän.
-Taistelun hajua ilmassa jo ennen peliä. Tiesimme, että nyt pelataan jo sitten ihan tosissaan kovaa. Vastustajan ensimmäinen veto upposi maaliin, joten lähtö ei kovin ihanteellinen. Olimme muutoinkin vaikeuksissa läpi 1. erän NST:n kovan paineen ja fyysisyyden kanssa. Jennin maalilla pysyimme kuitenkin iskuetäisyydellä. Toista erää hämmenti yllättävästi muuttunut tuomaritoiminta ja jouduimme istumaan lähes puolet erästä jäähypenkillä. Loistavasti taistellut alivoimamme kesti kuitenkin yhtä vaille kaikki jäähyt, joten emme hävinneet erässä muuta kuin muutaman tuhatta energiayksikköä tapettuina alivoimina. Pelin on täytynyt olla kyllä todella rumaa, molempien joukkueiden jäähymäärästä päätellen - vai.....Kolmas erä meidän paras. Sisuuntunut joukkue taisteli hienolla ilmeellä vihon viimeiseen sekuntiin, mutta kesken jäi. Kova viikonloppu - lepopäivän vuoro, summasi päävalmentaja Hirvonen.
Seraavan kerran naiset jahtaavat pisteitä Monitoimitalolla 10.10. klo 15. Vieraaksi saapuu TPS Turusta.
Tehotytöt:
Tähdet |