| Miehet 25.2.2012 klo 18:30 |
Otteluohjelma & liput |
||||
| Naiset 2.3. 18:30 |
|
||||
| Historiaa murskavoitolla |
|
Happee tarjosi suurelle yleisölleen Hirviteatteria kaikkien killinkien edestä. Reippahasti yli 600-naamainen yleisö näki murskavoiton, hienoja suorituksia sekä ennätystehtailua. Valitettavasti kaikkein kirkkain kruunu jäi historiankirjoihin yhä kirjoittamatta, mutta selvistä lukemista huolimatta jännitettävää riitti ottelun loppuun saakka. FBT Pori kaatui lopulta lukemin 14-3, joka on Happeen seurahistorian suurinumeroisin voitto kautta aikain.
Erikoistilanteet löivät tahtia voitolle Happee niisti ensimmäisen erän vierailija FBT Poria vastaan lukemin 3-1. Tärkeiden pisteiden hankkimisen pohjana olivat onnistumiset erikoistilanteissa. Porilaiset ottivat turhautumisjäähyn ja seuranneen ylivoiman aikana illan sankari, "Human CentiPetri" Kauko aloitti syöttöhurjastelunsa pohjustamalla Velsa Hynysen maalin. Juuso Maijalan avaruussyötöstä Joonas Pylsy lisäsi Happeen johdon kahteen maaliin, mutta tämän jälkeen alkoi Hirvien pelissä hetkellinen sekava vaihe. Pori kavensi ja sai vaarallisia mylläköitä Ville Puron vartioimalle maalille. Kaiken lisäksi Happee joutui erän lopulla alivoimalle, mutta pienen alivoimasekoilun jälkeen verkko heilahtikin vierasjoukkueen päässä, kun vajaamiehinen Hirvilauma raastoi pallon vastahyökkäyksen jälkeen Jarkko Saastamoisen selän taakse.
Urku auki koko loppupelin Valmennusjohto herätteli kotijoukkuetta erätauolla ja ilme olikin loppuottelun aivan hirvittävä. Toisen erän alkupuolella Happee iski pari kihausta reiluun minuuttiin ja tilanteessa 5-1 alkoi tilanne jo näyttää hirvilasien läpi melko turvalliselta. Valmennus piti hyvin langat käsissään ja joissaan peleissä esiintynyttä oikomista sekä lällyttelyä ei näkynyt. Pori toimitti palloa suoraviivaisesti maalille, mutta Happee sai jatkuvasti hyviä paikkoja onnistunutta puolustusta seuranneista vastahyökkäyksistä. Koko joukkue lähenteli flow-tilaa ja hyvät suoritukset seurasivat toisiaan. Porin kunniaksi on sanottava, että joukkue pelasi siististi ja turhautumatta loppuun saakka, eli turhilta ylilyönneiltä vältyttiin, peli pysyi hyvin viheltäneen tuomariparin näpeissä loppuun saakka. Perjantaina tuntui olevan päivä, jolloin Hirviltä onnistui kaikki, kun taas porilaisille rouva Fortuna näytti happamampaa puoltaan.
Onnistumisia ja ennätystehtailua Kolmannessa erässä Happeen valmennusjohto teki kokoonpanomuutoksia ja antoi osalle pelaajista hieman lepoa lauantaista Classic-peliä ajatellen. Pelaavaan kolmeen kentälliseen nousseet Arto Mikkonen, Petteri Kääriäinen ja Janne Kainulainen sytyttivätkin kotiyleisöä tuoreilla jaloillaan. Sekä Kääriäinen että Mikkonen iskivät kaksi maalia mieheen ja Kainulainen hämäsi vastustajaa no-look-avauksillaan. Pelin loppuhetkillä jännitettiin Kaukon huikeaa iltaa, sillä yhteistehot 1+6 maiskutellut kapteeni haki merkintää historiankirjoihin. Kuudella syöttöpisteellä noustaan jakamaan salibandyliigan ottelukohtaista syöttöennätystä, mutta paikkoja oli jopa seitsemänteen passimerkintään. Ottelun loppuhetkillä Kauko haki syöttöä jopa läpiajotilanteesta yleisön kannustaessa villisti. Kuneliuksen jäähy kolmisen minuuttia ennen loppua vaikeutti ennätystehtailua, mutta paikkoja siunaantui kotijoukkueelle tälläkin alivoimalla. Valitettavasti maalinsylkijöiden ruuti oli loppuhetkillä märkää, eikä Kauko päässyt kirjaamaan itseään yksinäiseksi ennätyksenhaltijaksi. Kuudella syöttöpisteellä hän nousi kuitenkin jakamaan ennätystä esimerkiksi Mika Kohosen ja Heikki Vienolan kaltaisen legendojen rinnalle. Lisäksi huomionarvoisia asioita olivat jo mainittu Happeen seurahistorian suurinumeroisin voitto sekä Juuso Heikkisen pisteputki, joka venyi nyt jo 26 ottelun ja ajallisesti yhden kokonaisen vuoden mittaiseksi.
Onnistunut tapahtuma, mutta taisto jatkuu Radio Jyväskylän julkkistähtiä vilissyt joukkue toi hyvää väriä ja viihdettä myös erätauoille, kun esimerkiksi Henna Virkkunen, Sinuhe Wallinheimo, Joni Vesalainen, Babatunde Wusu ja rohkean lupauksen haastattelussa antanut artisti Poju väänsivät Happeen omia junnuja vastaan. Happee voitti myös erätaukokisan, mutta tärkeintä oli lajien sekä eri elämänalueiden välinen yhteistyö. Monnarin katsomoa täyttäneet katsojat sekä erätaukotähdet saivat varmasti todistaa sellaista hirviteatteria, joka ei aivan heti mielistä unohdu. Tänään on kuitenkin edessä uusi vääntö pisteistä huippujoukkue Classicin kotiluolassa, joten edellisen voiton maku ei saa jäädä kulmahampaisiin pyörimään. "Keskitytään seuraavaan", kommentoi lepovuorossa ollut Eero Kosonen heti ottelun jälkeen.
Kiitos kannattajillemme, huikealle yleisölle, Radio Jyväskylälle, JJK:lle sekä kaikille tähdistöjoukkueessa ja junnuporukassa pelanneille. Lisäksi onnittelut ennätystehtailija Petri Kaukolle ja seurahistoriaa tehneelle Happeen edustusjoukkueelle. Hirviteatteri jatkuu tänään Tampere Areenalla klo 18.30 ottelulla Classic - Happee. Tule paikan päälle tai seuraa tilanteita joko tekstarilta tai Salibandyliigan tulospalvelusta!
Classic - Happee, seuraa heitä: Petri Kauko, Happee: Tuore ennätysmies hoitaa kapteenin hommansa upeasti johdattaen joukkuja etulinjoista. Ei varmasti anna edellisen pelien otteiden vaikuttaa suoritukseensa, vaan aloittaa lauantain kamppailun puhtaalta pöydältä. Pisteiden lisäksi on ollut tärkeä lenkki koko ykköskentällisen puolustustyöskentelyssä, näitä avuja tarvitaan varmasti lauantaina.
Jami Manninen, Classic: Hieman nihkeän alkukauden jälkeen "Taikuri" Manninen on ollut jälleen lisänimensä veroinen. On hoitanut viime peleissä sentterin tonttia ja esimerkiksi Kooveeta vastaan syötteli ylivoimalla itselleen mukavat kokonaistehot. Hirville tuttu pelimies. Tämän koiran puraisuja kannattaa Hirvilauman varoa.
|