| Miehet 25.2.2012 klo 18:30 |
Otteluohjelma & liput |
||||
| Naiset 2.3. 18:30 |
|
||||
| Happeella härkänen viikonvaihde - kotona kimppuun käy FBT Pori |
|
Happeen edustushirvet saavat painaa täyden päivätyön tulevana viikonvaihteena. Sarjajärjestelmän laatija on lyönyt neljän päivän sisään kolme peliä. Ainut kotipeli raastetaan perjantaina, kun Monnarin Hirviteatteriin saapuu värikäs FBT Pori. Tärkeät pisteet jaossa Happeen miehistössä on varmasti muistissa viime kauden runkosarjaväännöt Poria vastaan. Tuolloin ei tossu liikkunut leukojen tahtiin ja lopputuloksena oli sekavaa ja jäähyjen rikkomaa peliä. Tämän kauden ensimmäisessä kamppailussa FBT Porin vieraana Hirvet joutuivat taas kykkimään alivoimalla, mutta pitivät fokuksen pelissä ja hankkivat mukaansa kaksi sarjapistettä. Pisteet ovat yhä ehdottomasti tarpeen, joten perjantailta on toivottavaa saada hyvä lähtölaukaus ruuhkaviikonloppuun sekä koko runkosarjan loppuun.
Ei helppo vastus Porin porukka pelaa parhaimmillaan aivan taitotasonsa sekä hermokontrollinsa ylärajoilla, jolloin vastustajalle tulee ikävä ilta. FBT Pori pyrkii usein järkyttämään vastustajaa sekä fyysisellä että henkisellä sodankäynnillä ja aina silloin tällöin yhtälö toimiikin tehokkaasti, tämän on saanut tällä kaudella tuntea esimerkiksi sarjakärki SPV. Myös porilaisten ylivoima on ollut vahvaa ja toimivaa. Joukkueiden pelityylit ovat melko erilaiset mutta molemmat ovat vaarallisia vastahyökkäyksissä, joten hurmlumhei- pelikin lienee mahdollinen, vaikka molempien joukkueiden valmennus luultavasti pyrkiikin tällaista välttämään.
Lisämausteena perjantain kamppailussa on otteluisännän ja yhteistyökumppanin Radio Jyväskylän huikaiseva erätaukoshow, eli näytösottelu Happeen junnuja vastaan. Radion keräämässä tähdistöjoukkueessa ovat esimerkiksi JJK:n huippufutaajat Babatunde Wusu ja Tamas Gruborovic, futispersoona Joni Vesalainen sekä kansanedustajat Henna Virkkunen ja ex-Jypi Sinuhe Wallinheimo. Tsekkaa lisätietoja täältä.
Seuraa heitä:
Lassi Kotovaara, Happee: Ihailtavan takapiiskan omistaja osasi jo kirjoittaa myös nimensä pahviin. Tosin pelurin ikää katsottaessa taisi jatkosopimus vaatia koulutyylisestä huoltajan allekirjoituksen. Nuoresta iästään huolimatta on murtautunut pelaavaan kokoonpanoon ja kasvattaa rooliaan jatkuvasti huikaisevilla otteillaan. "Perjantaina ei takareisiä kiristä", kommentoi Kontiovaara tulevaa koitosta.
Hermokontrolli, FBT Pori ja Happee: FBT Pori on ollut Hirville monesti haastava vastus, eikä porilaisten leirissäkään välttämättä Hirvipaituleita aivan sydänystävinä pidetä. Perjantain ottelun voitonsyrjään tarrannee kiinni se joukkue, kumpi pystyy pelaamaan kovaa mutta ilman turhia jäähyjä sekä vinttien pimenemisiä.
Happee - FBT Pori Monnarilla perjantaina 27.1.2012 klo 18.30. Tervetuloa! Erätauoilla Radio JKL:n tähdistöottelua sekä Happeen fanipaitamyyntiä, osta itsellesi tai lahjaksi! Kaikkiin fanipaitoihin sisältyy hintaan haluttu nimikirjoitus Happeen edustusjoukkueen jäseniltä. Tapahtuma Facebookissa ja tuhti tilastopaketti joukkueista Hirvilauma jatkaa viikonloppuaan lauantaina Tampereella Classicin vieraana ja maanantaina matkaa taitetaan Raholaan Nokian KrP:n isännöimään nahinaan. |