| A Finaalit 2012 |
Liput: Aikuiset 7€. Lapset, opiskelijat, varusmiehet yms 4€. |
||||
| Mikä tuttu mies? Janne Kainulainen |
|
Janne Kainulainen on pelannut Salibandyliigassa kolme kokonaista kautta joista kaksi viimeisintä Turussa. Kainu opiskelee tällä hetkellä Liikuntatieteellisessä pääaineenaan valmennus- ja testausoppi. Pelaamisen ja opiskelujen ohella mies työskentelee Happeen valmennuspäällikkönä jossa työmaata riittää pitkälle tulevaisuuteen.
Kainulainen tuo kentälle rauhallisuutta, pallovarmuutta sekä rohkeita ratkaisuja. Miehen tavaramerkkinä ovat kovat yllätykselliset poikittaissyötöt. Jauhaminen ja lässytys sikseen, antaa miehen kertoa enemmän itsestään omin sanoin: Pelihistoria - Kolme peliä tosiaan aikoinaan 17-kesäsenä Happeen paidassa. Kaikki penkinpäässä. Tuolloin oltiin ylimielisiä junnuja ja luultiin itsestä liikoja. Vasta muutama vuosi sitten tajuttiin, että eihän tässä lajissa pärjää ellei tee todenteolla töitä. Tuli kierreltyä ja kaarreltu aina 5-divarista 1-divariin sitä väliä. Lahdessa ja Heinolassakin on tullut pelattua. Pari vuotta sitten yritettiin taas Happeen rinkiin, mutta sieltä paikkaa ei ollut aukeamassa joten olin jo lähdössä Ouluun liigakuvioihin. Työt kuitenkin vei Turkuun ja paikka liigassa avautui TPS:an väreissä. Erittäin suuri kiitos uran uudelleen rakentamiselle kuuluu Tepsille. Kouluhommat Jyväskylään takaisin toi maitojuna ja opiskelupaikka yliopistossa liikunnan valmennus- ja testausopin puolella. Oli suuri kunnia päästä takaisin hirvipaitaan ja juurilleen Jyväskylään kun sydän on aina sykkinyt Happeelle. Töitäkin tosiaan Happeessa tehdään pelaamisen ja opiskelun ohella. Suuri tavoite olisi kehittää Happeen junioritoiminnasta Suomen yksi johtavimmista. Keski-Suomessa on loistavat mahdollisuudet kasvaa suureksi salibandymaakunnaksi. Tavoitteena on kehittää toimiva pelaajapolku ja urheilullisen ja kokonaisvaltaisen valmentamisenmalli. Toivottavasti saan toimia Happeessa pitempäänkin valmennuspäällikkönä. Viihdyttäjä ja selkärankareyes Salibandyliigan runkosarjan tilastot 03-04 Happee 3 0 0 0 0 09-10 TPS 23 / 2+1=3 / 7min. 10-11 TPS 25 / 0+3=3 / 9 min. Yht. 51 ott. 2+4=6 16min. Erikoisominaisuudet - Sami Kosken suurin haastaja "Mr. No Look" sarjassa - Omaa hyvän pelisilmän - Avaa peliä rohkeasti - Temppuilee - Ei pysty syöttämään normaalisti - Yrittää neuloa rankkareissa joka ikinen kerta ![]() ![]() |