TIEDOTE 12.9.2011
Miesten salibandyliigassa pelaava jyväskyläläinen Happee vahvistuu sekä pelaajiston että valmennuksen osalta.
Hynynen ja Kainulainen palaavat Jyväskylään
Happee saa kaksi kovan luokan paluumuuttajaa. Kaksi edellistä kautta Nokian KrP:ssä pelannut Veli-Matti Hynynen tuo hyvän vahvistuksen Happeen hyökkäyspäähän. Viime kaudella Hynysen tehot olivat 26+10 ja pelaamassaan 101 runkosarjan ottelussa hänen kokonaistehonsa ovat 85+76. Toinen paluumuuttaja, kaksi viimeistä kautta TPS:n paidassa pelannut Janne Kainulainen vahvistaa Happeen puolustusta. Rauhallisena ja taitavana puolustajana tunnettu Kainulainen tuo 51 runkosarjapelin mukana kaivattua kokemusta nuoreen joukkueeseen.
Kolmantena uutena pelaajana Happeen joukkueeseen liittyy Rovaniemeltä Jyväskylään palaava isokokoinen hyökkääjä Jaakko Perälä. Hän edusti viime kaudella 2-divisioonassa pelannutta RSB:tä (tehot 18+7). Aikasemmin hän edustanut jyväskyläläistä SC Bluesia. Nyt Perälä lahtee tavoittelemaan paikkaa Happeen liigajoukkueessa.
Valmennustiimi täydentyi
Happeen valmennustiimi sai lopullisen muotonsa, kun tuore liikuntatieteiden maisteri, happeetaustainen Jyri Korsman, 28. liittyi valmennustiimiin. Viime kaudella Happeen naisten valmennustiimissä ollut Korsman omaa nuoresta iästään huolimatta jo varsin runsaasti valmennuskokemusta. Hän on toiminut valmentajana Happeen lisäksi rovanimeläisen RSB:n ja oululaisen OLS:n eri joukkueissa.
Korsman on perehtynyt käytännön työn lisäksi myös syvällisesti valmennuksen saloihin ja viimeistelee parhaillaan laajaa salibandyvalmnnusta käsittelevää kirjaansa. Se ilmestyy kirjakauppojen hyllyille jo kuukauden päästä.
- Olen erittäin tyytyväinen paluumuuttajiin, heistä pelaajat tuovat kaipaamaamme kokemusta ja Jyri valmentajana tuo valmennustiimiimme sekä tiedollista että taidollista laajuutta ja vahvistaa näin meidän kokonaisosaamistamme, toteaa päävalmentaja Seppo Pulkkinen tyytyväisenä.
Lisätietoja: Päävalmentaja Seppo Pulkkinen, puh 0400 480 746, sähköposti:
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Markkinointipäällikkö Lasse Riitesuo, puh 040 715 0458, sähköposti:
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Puheenjohtaja Timo Kovala puh 0400 830 183, sähköposti:
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
|