Happee - salibandy

.
Naisten toinen kotiottelu päättyi tiukkaan tappioon
Happee - Koovee 23.10.2011

Happeen naisten tuplaviikonlopun toinen ottelu pelattiin sunnuntaina 23.10 Monnarilla, kun vastaan asettui Koovee Tampereelta. Ensimmäiset minuutit mentiin päästä päähän eikä kumpikaan saanut oikein tilanteita aikaan. Ensimmäinen kunnon vetopaikka tuli viiden minuutin pelin jälkeen, kun Happeen Tiia Hattara pääsi vetämään ja haastamaan Kooveen maalivahtia. Tästä tilanteesta ei vielä maalia, vaan ajassa 6.35 Koovee aloitti maalinteon. Nopea vastahyökkäys, laidasta juoksu ja veto. Lopputuloksena pelin ensimmäinen maali ja tilanne 0-1.

Happee ei tästä lannistunut, vaan Mälkösen Ida näytti, kuinka Kooveen puolustus ohitetaan. Harmikseen veto mokesta meni hiukka ohi, mutta ei muuta kuin uutta putkeen. Näin ei valitettavasti käynyt, vaan Koovee onnistui ajassa 11.31 tekemään toisen maalinsa. Pallo kimposi onnenkantamoisella maalin eteen ja sitä kun ei tarpeeksi nopeasti siitä saa pois, saattaa vastustaja tulla ja tehdä maalin. Näin siinä kävi. Ensimmäinen erä päättyi 0-2 lukemiin. Oma pää puhtaaksi ja rohkeutta ja vastuuta peliin!

Toinen erä lähtikin käyntiin paremmin ja molemmat joukkueet saivat tilanteita aikaan. Kuitenkin ajassa 3.04 Koovee onnistui maalinteossa. Veto kaukaa ja maalin edessä Kooveen pelaaja ohjasi pallon maaliin. Toinen erä näytti Happeen puolesta jo paljon paremmalta, syötöt sujui ja peli saatiin pyörimään Kooveen päädyssä. Koovee ei kuitenkaan lopettanut maalintekoa ja kun Happee ei sitä vielä ollut aloittanut, teki Koovee tilanteeksi jo 0-4. Veto kaarelta ja yläpesä soi. Tämän jälkeen Happee sai hyviä paikkoja, mutta maaliin asti palloa ei vielä saatu millään. Viisi minuuttia ennen erän loppumista Koovee sai mahdollisuuden tehdä vielä rankkarimaalin, mutta Happeen maalia vartioiunut Minna Paasu veti pitemmän korren. Tästä seurasi Kooveelle ylivoima, mutta sitten tuli Ilona ”Iipu” Haapasalo ja teki kylmän viileän alivoimamaalin. Ja sehän maistui! Iipu taisteli alivoiman loistavasti ja lähellä oli toinenkin alivoimamaali. Sitä ei kuitenkaan tullut ja siirryttiin erätaolle.

Kolmas erä oli Happeen erä. Ajassa 4.56 Mari Tuppurainen taisteli loistavasti pallon, syötti Iina Autiolle ja häkki heilui! Tilanne nyt jo 2-4. Maalin jälkeen Iinalle tuli vielä toinenkin tilanne tehdä maali, mutta Kooveen puolustuksen pelatessa sääntöjen rajamailla maalia ei syntynyt. Tästä Happee sai kuitenkin hyvän painostuksen päälle ja pääsi pyörittämään peliä. Hyvä painostus päättyi Iipun saamaan jäähyyn. Täytyy vain todeta, että hyvä puolustus vaatii joskus myös jäähyn. Happee jatkoi hyvää alivoimaa ja Marikin pääsi yksin läpi kilauttamaan tolppaa. Pienestä se on kiinni. 14 sekuntia ennen erän loppumista Hattaran Tiia vetää hyvän vedon maalille ja riparista Ida tekee maalin. Tilanne 3-4 ja tämä oli myös pelin lopputulos. Tiukka kamppailu, mutta taistelu meni turhan tiukille ajan kanssa. Tappio tuli, mutta tästä taas jatketaan entistä kovemmin!

Seuraava peli monnarilla 8.11.2010 klo. 18.30 Vieraaksi saapuu Classic Tampereelta.

 

Etsi

Päivän kysymys

Vuodesta viidenteen?