| Miehet 19.2.2012 klo 18:30 |
Otteluohjelma & liput |
||||
| Miesten pelit jatkuvat Tikkurilassa |
|
Happeen miesten edustusjoukkueen pelit jatkuvat viimein pikän tauon jälkeen ottelulla AC HaKi-Happee Tikkurilan Urheilutalolla. Ottelu alkaa klo 18.30. Tauon aikana hirvimiehet ovat saaneet harjoitella laadukkaasti laajalla ringillä. Päävalmentaja Seppo Pulkkinen on ollut tyytyväinen joukkueen tekemiseen tauon aikana. - Jouluviikko pidettiin yhteisistä harjoituksista taukoa, mutta tällä viikolla ollaan menty kovalla sykkeellä. Pakkasta ei ole pelätty, vaan ulkonakin ollaan vedetty fysiikkaa ja salissakin ollaan saatu neljä kovaa kentällistä pelille. Vauhtia on siis piisannut ja uskon,että joukkue on tauon jälkeen kovassa iskussa heti ensimmäisessä ottelussa Hakia vastaan, kommentoi Pulkkinen. Happee voitti joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen kotonaan lukemin 8-6. Hirvimiehistö on ollut vuosien varrella hankala vastustaja HaKille. Viimeisin vierasvoitto Tikkurilasta on kuitenkin niinkin kaukaa kuin vuodelta 2004, jolloin Happee voitti ottelun selvin lukemin 5-9. Tähän tilastoon lähdetään jälleen hakemaan kaunistusta, sillä Happee on onnistunut kuluneella kaudella pudottamaan monta karvaista apinaa niskoiltaan mm. vierasvoitoillaan SSV:stä ja Josbasta. Tilanne on kutkuttava myös sarjataulukon osalta, joten erittäin tärkeät pisteet ovat jälleen jaossa illan Salibandyliigan ottelussa! Joukkeiden keskinäiset kohtaamiset aiemmin: (12-1-4) 2002-2003 Happee-Haki 5-3 Haki-Happee 5-7 Happee-Haki 5-2 2003-2004 Haki-Happee 4-4 Happee-Haki 5-4 Happee-Haki 9-4 2004-2005 Haki-Happee 5-9 Happee-Haki 7-4 Happee-Haki 5-7 2006-2007 Haki-Happee 8-4 Happee-Haki 7-6 2007-2008 Happee-Haki 7-5 Haki-Happee 5-4 2008-2009 Haki-Happee 8-1 Happee-Haki 7-7 2009-2010 Happee-Haki 8-6 |