| Miehet 19.2.2012 klo 18:30 |
|
||||
| Tappio niskassa joulutauolle |
|
Tapanilan Erä vei pisteet Monitoimitalolta lauantaina lukemin 3-6. (0-2,2-2,1-2)
Ensimmäisessä erässä Happeen puolustuspään pelaaminen oli löysää ja Erä pääsi puhkomaan tarkoilla poikittaissyötöillä paikat kahteen osumaan. Happeellakin oli omat paikkansa. Hanakimmin maalipaikoille pääsi ykköskentän oikeassa laidassa viilettänyt Lauri Liikanen. - Tiedettiin kyllä mitä Erä hakee, mutta ei silti saatu puolustettua ensimmäisessä erässä niinkuin olisi pitänyt, kommentoi Seppo Pulkkinen avauserää. Toiseen erään Happee pääsi peliin mukaan maalejakin saatiin aikaseksi kolme kappaletta. Yksi selvä maali jäi kuitenkin hyväksymättä nopeassa tilanteessa, vaikka tuomari seisoi aivan maalin takana tilannetta tarkkailemassa. Tasoituksen jälkeen Erä kuitenkin onnistui maalin teossa kun kotijoukkue ei paikkojaan hyödyntänyt. Toisen erän maalit värkkäsi ottelussa kaksi tähteä pokannut Jami Manninen. Kolmanteen erään kotijoukkue ei enää saanut täyttä latausta päälle ja erän alkuun tullut 2-5 takaiskumaali repi eroa jo liian suureksi. - Realiteetit tulivat vastaan. Tämä oli kuitenkin taistelemalla tullut tappio ja tällä kertaa vastustaja pelasi todella kurinalaisesti ja tiivisti. Erä halusi selkeästi enemmän katkaista kolmen ottelun tappioputkeaan, analysoi Pulkkinen. Happee on tällä hetkellä liigan maalirikkain joukkue ja joulutauolle joukkue lähtee 16:lla pisteellään playoff -peleihin edellyttävältä kahdeksannelta sijalta. - Ollaan hieman edellä pinna per peli tahtia, jolla pitäisi tulla sarjassa ihan hyvä sijoitus. Hyvä syyskausi toi lisää uskoa kevääseen ja saimme paljon nuorille pelaajille arvokasta peliaikaa ja kokemusta, päättää Pulkkinen. Tapanilan Erän raporttiin Miesten seuraava kotiottelu pelataan 9.1.2010. Silloin vastassa sarjan toinen yllättäjä: Nokian Krp. |