|
Trackersin ylivoimapeli oli murhaavan tehokasta. Se ratkaisi käytännössä jokaisesta Happeen rangaistuksesta, sillä viides osuma syntyi juuri jäähyn päätyttyä. Tuhoisimmat vierailla olivat tykit olivat Jouko Honkanen 2+3, sekä Pasi Halonen tehoin 2+1.
- Emme löytäneet yksinkertaisesti lääkkeitä ylivoimaa vastaan, valmentaja Seppo Pulkkinen myönsi.
Viidellä viittä vastaan Happee pysyi hyvin pelissä mukana, eikä jäähytkään varsinaisesti tulleet siitä, että joukkue olisi jäänyt hämeenlinnalaisten jalkoihin.
- Siinä olimme aika lailla hereillä ja paikkamme oli meilläkin. Se oli ok.
Happeen onnistujat harvassa
Hirvipaitojen maalilla torjunut Eero Kosonen venyi useisiin huipputorjuntoihin vieden torjuntatilaston Petteri Salmista vastaan lukemin 31-19. Torjuntatilaston lukemat kertovatkin omaa kieltään ottelun hallinnasta.
Kenttäpelaajista erottuivat kaksi maalia upeilla rannelaukauksilla laukonut Otto Tikka, sekä kolmannessa erässä ensimmäiset liigavaihtonsa pelannut Lauri Liikanen joka onnistui maalinteossa heti uransa toisessa vaihdossaan.
- Uusien tulokkaiden nousu oli tappiosta huolimatta pelin parasta antia. Nuoret kehittyvät peli peliltä, Pulkkinen arvioi.
Trackers eliminoi Happeen vastaiskut
Trackers oli lukenut hyvin läksynsä, sillä sen aktiivinen ja rikkova pelitapa vei Happeelta sen parhaat eväät vaarallisiin vastaiskuihin. Myös ottelun salliva linja mailaan lyöntien osalta teki pelin taitavalle kotijoukkueelle vaikeaksi.
- Taktisiin rikkeisiin puuttumisista puhuttiin jo kauden alla, mutta käytäntöön tätä toimintaa ei vielä ainakaan ole saatu siirrettyä. Kaikki kunnia Trackersille joka liikkui kentällä tänään paremmin ja pelasi muutenkin ehjän ottelun. On kuitenkin harmillista, että tuomarit eivät ymmärrä pienten rikkeiden suurta taktista hyötyä. Se on ehkä suurin parannuksen kohde nykyisillä liigatuomareilla, kommentoi Happeen valmentaja Pasi Kotilainen.
Pitkä tauko edessä
Salibandyliiga jatkuu edelleen ennätyksellisen tasaisena. Tappion myötä Happee putosi liigassa playoff viivan alapuolelle, mutta on edelleen ainoastaa kaksi pistettä sarjakärjestä. Maaottelutauon vuoksi seuraava ottelu pelataan vasta marraskuun puolivälissä Joensuussa. Yleisö on löytänyt parantuneiden otteiden myötä muutaman vuoden tauon jälkeen Happeen ja sunnuntainkin ottelua oli seuraamassa 595 katsojaa. Happeen yleisökeskiarvossa onkin nähty huima n. 200. katsojan lisäys edelliskauteen keskiarvon ollessa neljän kotiottelun jälkeen 541 katsojaa. Seuraava kotiottelu pelataan 29.11 jolloin vastassa OLS, Oulusta. Tervetuloa!
- Tauko tulee hyvää paikkaan. Treenamisessa tulee hyvä fyysinen jakso, jolla valmistaudumme joulu- ja tammikuun otteluruuhkiin jolloin pelaamme mm. kuusi ottelua kuukaudessa, kommentoi Pulkkinen joukkueen tulevia suunnitelmia.
Tilastopaketti (Veikko Lahti)
Laukaukset Happee 64 laukausta 4 maalia (1+1+2) (Tikka 2, Liikanen, Aalto) 16 maalivahdin torjuntaan (4+7+5) (Riitesuo 3, Aalto 3, Tikka,Pylsy,Kotilainen Paul2) 27 kenttäpelaajiin (12+7+9) (Riitesuo 6, Tikka & Kunelius 3) 21 OHI (5+5+11) (Manninen 7, Tikka & Kotilainen Panu 3)
Onnistumis-% kaikista 6,3 / OHIlaukaus-% 32,8
Trackers 58 laukausta 10 maalia (2+3+5) 19 maalivahdin torjuntaan (7+9+3) 15 kenttäpelaajiin (4+5+6) 14 OHI (7+5+2) Onnistumis-% kaikista 17,2 / OHIlaukaus-% 24,1
Syöttöpeli Onnistuneet syötöt 457 / Epäonnistuneet 71 Onnistumis-% 86,6 Tasakentillä 394 -- 59 > 87,0 Erittäin: 148 - 17 > 89,7; 143 - 23 > 86,1; 103 - 19 > 84,4 Kaukot 187 -- 21 > 89,9 / 25 vaihtoa Paulit 73 -- 20 > 78,5 / 28 vaihtoa Pylsyt 134 -- 18 > 88,2 / 29 vaihtoa
Kenttäpeli 9 Riistoa (Hakonen 2) 18 Menetystä ( Heikkinen, Manninen Riitesuo 3) Kaksinkamppailut Voitto 24 (Tikka 4-1, Kotilainen Panu 2-1) Tappio 27 ( Kauko & Manninen 2-4) Voitto-% 47,1 (6-14, 7-7, 10-5) Syötönkatkoja 43 (Tikka 7, Haapamäki 5, Hakonen 5, Kunelius & Kauko 4) Tilanteen estoja 10 (Hakonen & Kauko) Laukauksen peittoja 11 (Kunelius, Tikka, Lehto 2) Aloitukset 8 voittoa - 9 tappiota; Voitto-% 47,1
Trackersin otteluraportti
Ottelun tilastot
|