Happee - salibandy

M1 | Seuraavat pelit

Miehet 29.9.2010 klo 18:30
happee vs. ssv.

.
Nokian KrP hyytyi Hirvimyllyssä

Happee sai otteluun salama-alun, kun Eetu Aalto siirsi Happeen johtoon jo 29 sekunnin taiston jälkeen Henri Johanssonin harhasyötöstä. Aalto karvasin pallon pois puolessa kentässä ja laukoi pallon tarkasti taka-alakulmaan. Muutaman minuutin kuluttua Nokian KrP tasoitti ottelun Happeen puolustuspään pienestä nukahduksesta. Se ei kuitenkaan häirinnyt Happeen hyvää alkua otteluun, sillä reilun 10 minuutin pelin jälkeen Happee johti 1-4 Petri Kaukon, Lasse Riitesuon sekä Eetu Aallon maalattua toistamiseen.

 

-Ottelun alku oli terävä. Liikuimme paremmin kuin edellisissä otteluissa, kommentoi läpi ottelun pirteästi esiintynyt Eetu Aalto.

Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin kuitenkin 3-4 vierasjohdossa, kun KrP kavensi kahdesti ensimmäisen erän toisella puoliskolla Happeen hieman löysätessä otettaan.

 

Toiseen erään Happe tuli pukukopista paremmalla liikkeellä ja nokialaiset alkoivat jäädä hirvilauman jalkoihin. Ajassa 22.11 Juuso Heikkinen lisäsi Happeen johtoa kahteen maaliin ja toisen erän puolivälin jälkeen Joni Haapamäki siirsi Happeen jo 3-6 johtoon uran ensimmäisellä liigamaalillaan, niin kuin oli aiemmin Hirvimettä-blogissaan lupaillut.

 

-Panu (Kotilainen) pudotti pallon minulle viivaan, pääsin siitä hyvin kantille ja laukaus upposi hyvin etualakulmaan. Maski oli hyvä, niin eipä siinä kummempia tarvinnut sitten enää tehdä kunhan pallon sai ensimmäisestä miehestä ohi, muisteli Joni Haapamäki ottelun voittomaaliksi jäänyttä ensimmäistä liigamaaliaan. Panulle kirjasi samalla itselleen liigauran ensimmäisen pisteen,

 

Toisen erän lopulla Happee lisäsi johtoaan katkottuaan hyvin Nokian poikittaissyötöt. Joonas Pylsy onnistui ylivoimalla ja edellisen ottelun pisterohmu Jami Manninen maalasi taululle jo 4-8 erätaukolukemat Otto Tikan upeasta pitkästä läpisyötöstä.

Kolmas erä oli Happeen hallintaa, vaikka maalilukemat viimeisessä erässä olivatkin 1-1. Happee piti palloa ja kontrolloi ottelua. Nokialaisten päät alkoivat kuumeta ottelun lopussa, mutta Happee piti päänsä kylmänä. Juuso Heikkinen kruunasi kolmen tähden iltansa ottelun toisella maalillaan erän lopulla.

 

-Tottakai tärkeät vieraspinnat tuli. Tärkeätä oli sekin, että pää pysyi kylmänä kotijoukkueen kuumentuessa ottelun loppupuolella. Nuoriso-osastosta koostunut kakkosylivoima myös näytti mallia ylivoimapelaamisesta kokeneista konkareista koostuvalle ykkösylivoimalle joka ei tänään ollut terävimmillään. Erityisen tyytyväinen olen myös nuorten vastuunottamiseen, siitä esimerkkinä Juuso Heikkisen kolme IS-tähteä sekä Eetu Aallon kaksi IS-tähteä. Joni Haapamäkikin pääsi toteuttamaan otteulussa unelmiaan ensimmäisestä liigamaalistaan, tuumasi Happeen päävalmentaja Seppo Pulkkinen ottelun jälkeen.

Happeen nousujohteiset otteet saavat jatkoa lauantaina 17.10 Liikenneturvan teemaottelussa Espoon Oilersia vastaan. Ottelu alkaa klo. 18.30. Tervetuloa! 

Tilastot

Laukaukset
Happee 59 laukausta
9 maalia (4+4+1); 14 maalivahdin torjuntaan (2+6+6);
21 kenttäpelaajiin (7+8+6); 15 OHI (7+2+6)

Onnistumis-% kaikista 15,3 ; OHIlaukaus-% 25,4

Manninen 12
Riitesuo 10
Kunelius 6
Aalto 6

Nokia 57 laukausta
5 maalia (2+1+1); 22 maalivahdin torjuntaan (4+5+13);
17 kenttäpelaajiin (5+6+6); 13 OHI (4+4+5)
Onnistumis-% kaikista 8,8; OHIlaukaus-% 22,8

Meidän maalivahdin torjunta-% 81,5
Vastustajan maalivahdin torjunta-% 60,9


Syöttöpeli
Onnistuneet syötöt 481, epäonnistuneet 52
Onnistumis-% 90,2
Tasakentillä 310 -- 42 > 88,1
Erittäin: 151 - 22 > 87,3; 103 - 15 > 87,3; 56 - 5 > 91,8;
Kaukot (27 vaihtoa) 157 -- 21 > 88,2
Kotilaiset (25 vaihtoa) 101 -- 11 > 90,2
Pylsyt (17 vaihtoa) 52 -- 10 > 83,9

Kenttäpeli
11 Riistoa -------------- 10 Menetystä. (Keskialueella 6 -- 4)
Kaksinkamppailu Voitto 21 - Tappio 20 ---- Voitto-% 51,2
Syötönkatkoja 31 (Tikka 7, Kotilainen Paul 6)
Tilanteen estoja 7
Laukauksen peittoja 10 (Haapamäki 2, Heikkinen 2)
Aloitukset 11 voittoa - 9 tappiota; Voitto-% 55,0
"Joukkueen" voitot / tappiot 6 - 14 Voitto-% 30,0

 

 

Etsi

Päivän kysymys

Mikä joukkue voittaa miesten runkosarjan?