|
Salibandy on kummallinen laji. Yleensä 1-11 tappioon päättyneessä ottelussa luulisi kenttätapahtumien hallinnan olleen täysin voittaneella joukkueella. Näin ei kuitenkaan ollut lauantai-iltana Monitoimitalolla. Happee hallitsi ottelun tapahtumia aina puoliväliin saakka. Uskomattoman ottelun maalin suulla pelannut Jarno Ihme kuitenkin nollasi Happeen yritykset täydellisesti ja tämän lisäksi avasi usein torjunnan jälkeen SPV:n nopeaan ja vaaralliseen vastaiskuun, joiden ansiosta SPV lopulta ottelun itselleen suurinumeroisesti edukseen hoiti. Lukemista huolimatta ottelussa nähtiin puoleen väliin saakka vauhdikasta ja tasokasta salibandya molemmilta joukkueilta. Lopussa kentällä taiteili vain yksi joukkue ja kotiyleisön harmiksi tuo joukkue oli SPV. Happeen ainokainen syntyi kahden miehen ylivoimalla Jami Mannisen osuttua kauden ensimmäisellään maalin edestä.
- Ihmeellinen ottelu kertakaikkiaan! Aloitimme ottelun juuri niinkuin olimme kaavailleetkin ja saimme hallinnan lisäksi myös runsaasti ylivoima-aikaa. Emme vain saaneet lukuisista paikoista palloa maaliin ja kun kaveri vielä rokotti jokaisesta riistosta punakonemaisella viimeistellyllä pallon takatolpilta reppuun, olimme pakotettuja avaamaan peliä enemmän. Rohkeamman ja ehkä hieman huolimattoman pallollisen pelin seurauksena SPV pääsi ottelun lopussa yhä useampiin vastaiskuihin, joilla selittyvät ottelun surulliset loppulukemat. Voitimme ottelun laukaukset 80-65, joten turhaan ei Jarno Ihme kolmea IS tähteä käynyt pokkaamassa. Jos olisimme onnistuneet alun ylivoimissa ja päässeet kahden-kolmen maalin karkumatkalla, olisi pelin juoni ollut toisenlainen. Täysi kunnia pisteistä ja huikeasta esityksestä vastustajalle joka todella näytti kuinka nopeasti pallo parhaimillaan salibandyssa liikkuu, kommentoi Happeen valmennusjohto ottelun kulkua.
- Onneksi sunnuntaina on päivä uusi ja pääsemme nollamaan lauantain tapahtumat täysin, päättää hirvien valmennus analyysin.
 Happeen ylivoima ja viimeistely oli lauantaina tuskallisen vaikeaa
Tilastot: (Veikko Lahti)
Laukaukset: Maalit/ Mv. torjunt. / Peittoon / Ohi / Yht.
Happee 80 laukausta 1 maalia (0+1+0); 24 maalivahdin torjuntaan (10+5+9); 35 kenttäpelaajiin (15+14+6); 20 OHI (9+8+3)
Onnistumis-% kaikista 1,3 ; OHIlaukaus-% 25,0
Haapamäki 0/0/2/1 = 3 Hakanen 0/0/4/2 = 6 Hakonen 0/01/1= 2 Heikkinen 0/2/1/1= 4 Kauko 0/3/2/1= 6 Kotilainen Panu 0/2/1/3= 6 Kotilainen Paul 0/1/1/3= 5 Kunelius 0/0/2/3= 5 Manninen 1/1/2/4= 8 Mikkonen 0/0/1/0= 1 Oinonen 0/0/1/1 2 Pylsy 0/1/2/1= 4 Riitesuo 0/7/7/2= 16 Tikka 0/3/7/2/= 12
Yhteensä 1 / 24 / 35 / 20 = 80
SPV 62 laukausta 11 maalia (1+3+7); 19 maalivahdin torjuntaan (4+9+6); 17 kenttäpelaajiin (5+8+4); 15 OHI (6+7+2) Onnistumis-% kaikista 17,7; OHIlaukaus-% 24,2
Meidän maalivahdin torjunta-% 63,3 Vastustajan maalivahdin torjunta-% 96,0
Syöttöpeli
Onnistuneet syötöt 392, epäonnistuneet 89 Onnistumis-% 81,5 Tasakentillä 277 -- 82 > 77,2 Erittäin: 92 - 27 > 77,3; 115 - 26 > 81,6; 70 - 29 > 70,7; Tsäkit (kaksi erää 17 vaihtoa) 87 -- 20 > 81,3 Paulit (kaksi erää 16 vaihtoa) 44 -- 14 > 75,9 Pylsyt (kaksi erää 15 vaihtoa) 76 -- 19 > 80,0
Kenttäpeli
13 Riistoa -------------- 10 Menetystä. Kaksinkamppailu Voitto 28 - Tappio 36 ---- Voitto-% 43,8 Syötönkatkoja 48 (Lehto 7 / Kotilainen Paul 5 / Kunelius 5) Tilanteen estoja 15 (Kauko 3 / Lehto 3) Laukauksen peittoja 10 (Kunelius 3 / Oinonen 2) Aloitukset 8 voittoa - 9 tappiota; Voitto-% 47,1 "Joukkueen" voitot / tappiot 6 - 16 Voitto-% 27,3
Ottelusta muualla:
SPV - SPV murkasi Happeen
|