Happee - salibandy

.
Erä kipusi rinnalle ja ohi

 

Miesten Salibandyliigan avausottelussa Tapanilassa nähtiin todella tasokasta ja vauhdikasta salibandyviihdettä. Tiukka ottelu kuitenkin kääntyi loppumetreillä Erän voittoon jatkoajan jälkeen lukemin 6-5 ja. (0-1,2-2,3-2,1-0).

-  Työmäärää ei tänään palkittu. Joukkue oli valmis sarja-avaukseen ja nähtiin tämän hetken taso verrattuna liigan viime kauden hopeajoukkueeseen. Tästä on hyvä jatkaa kohti lauantain kotiavausta SPV:tä vastaan. Paljon oli hyvää tekemistä, mutta emme vielä esittäneet parasta osaamistamme vaikka voittokin olisi ollut otettavissa. Tappio harmittaa tietenkin, sillä Erä ei johtanut ottelua missään vaiheessa ennen jatkoajan ratkaisua, kommentoi valmentaja Pasi Kotilainen.


- Hyvä ottelu meiltä joukkueena jossa onnistuimme ajoittain pistämään Erän todella tiukoille. Meillä oli paikat naulata pisteet himaan, mutta vastustajakin pelasi tällä kertaa loistavaa salibandya ja ansaitsi voittonsa. Uskon kuitenkin, että tällä kaudella tulee meidänkin vuoro kääntää tiukkoja otteluita eduksemme, totesi neljä osumaa ottelussa viimeistellyt Lasse Riitesuo.

Ottelun maalit Youtube


Happeen pistemiehet ottelussa:

Lasse Riitesuo 4+0  
Petri Kauko 0+3
Janne Oinonen 0+2
Juuso Heikkinen 1+0

 

Tilastoja ottelusta: (Veikko Lahti)

 

Laukaukset:
Happee 53 laukausta
- 5 maalia (1+2+2)
- 10 maalivahdin torjuntaan (5+3+2+0)
- 24 kenttäpelaajiin (9+9+8+0)
- 14 ohi maalin (5+3+4+2)
Onnistumisprosentti 9,4% / ohilaukauksia 26,4%

Pelaajittain TOP 5 laukojat
(maalit+mv.torj.+peittoon+ohi=yhteensä)
Riitesuo 4+3+3+2= 12
Manninen 0+1+5+3= 9
Tikka 0+1+4+2= 7
Kotilainen Paul 0+0+3+1= 4
Kotilainen Panu 0+1+2+1= 4

 

Tapanilan Erä  74 laukausta
- 6 maalia (0+2+3+1)
- 20 maalivahdin torjuntaan (6+9+5+0)
- 22 kenttäpelaajiin (3+11+8+1)
Onnistumisprosentti 8,1% / ohilaukauksia 35,1%


Syöttöpeli:

Onnistuneet syötöt 317 epäonnistuneet 73  (Happee)
Onnistumisprosentti 81,3 %
Tasakentin: 242 / 66 = 78,6%
Erittäin:
1. erä 96 / 20 = 82,8% 
2. erä 46 / 17 = 73,0%
3 erä. 88 / 27 = 76,5%
4 erä. 13 / 1 = 92,9 %


Kenttäpeli

19 riistoa  ( Heikkinen, Kaasalainen, Kunelius, Lehto, Mikkonen, Riitesuo 2)
12 menetystä (Kotilainen Panu 4, Tikka 2, Manninen 2)
Kaksinkamppailut: voitot 22 - tappiot 21 - 51,2%
Syötönkatkoja: 36 (Lehto 8, Manninen 4, Heikkinen 4)
Tilanteen estoja:: 16 (Hakanen 3, Kaasalainen 2, Kotilainen Paul 2, Kauko 2)
Laukauksen peittoja: 12 (Kunelius 4, Oinonen 3)
Aloitukset: 14 voittoa - 3 tappiota - 82,3%

 

Artikkelit, videot ja jutut ottelusta muualla:

 

Urheiluruudun juttu ottelusta

 

Erän kotisivujen otteluraportti

 

Helsingin Sanomat - Erä temmelsi ohi vasta jatkoajalla

 

Salibandyareena


Salibandyliigan raportti ottelusta

 

Kuvia ottelusta


Säbäsuoran kuvat